Palaa kohteeseen Biologiaa ja maantiedettä

Verkkolehtieni materiaalia talteen

Poistan verkkolehteni lukuvuoden 2018-2019 lopussa. Sen ajan ne ovat nykyisessä muodossaan käytössä. Niitä pitäisi päivittää ja muutenkin pitää kunnolla yllä. Tämä on sen verran vaativaa puuhaa, etten sitä enää näin monta vuotta eläkkeellä oltuani aio jatkaa.
Tällä sivulla kerron, kuinka saat minun luvallani niiden materiaalia talteen, jos haluat niitä edelleen käyttää.

Linkit lehtiin:

Uuden opsin mukaiset lehdet (2016)

Nettilähteet – Linkkilistat:

Verkkolehtieni perusmateriaalia ovat vuosien aikana kokoamani kursseittain ja aiheittain järjestetyt valikoidut nettilähteet.
Nehän eivät ole sisällöltään minun tekemääni materiaalia muuten kuin, että ovat vaatineet varsin suuren työpanoksen. Siksi olisi harmillista, jos ne häviävät lehtien mukana.
Huomioi että en enää tarkista linkkien toimivuutta enkä laita niihin enää uusia lähteitä.
Linkkilistat saat kätevästi talteen omaan käyttöösi seuraavasti:

  1. Avaa verkkolehden artikkeli
  2. Maalaa haluamasi linkit tai koko linkkilista
  3. Kopioi valintasi
  4. Avaa se sovellus tai nettisivu, minne haluat ko. linkit talteen
  5. Liitä kopioimasi linkit sinne

Kuvissa esimerkkinä BI1- kurssin ensimmäisen artikkelin “Elämä” linkkilista:

Tässä esimerkkinä bi1- kurssilehden ensimmäinen artikkeli “Elämä”

Liitä kopioimasi materiaali haluamaasi sovellukseen tai nettisivulle

Nettilähteet- Yksittäinen linkki:

Luonnollisesti voit laittaa itsellesi talteen myös yksittäisiä nettilähteitä, jotka ovat sinusta käyttökelpoisia:

Yksittäisen nettilähtteen tallentaminen

Videot:

Artikkeleihin on upotettu tai linkitetty videoita. Niiden osoite kannattaa laittaa talteen.

Kuvat:

Verkkolehdissä on kuvia, jotka ovat minun tai sitten ne ovat vapaasti käytettäviä (Public Domain; CCO).
Voit imuroida niitä itsellesi ja jatkokäyttää sillä ehdolla, että niiden seloste lähteineen ja ko. lisenssi pitää merkitä kuvaan.
Minun kuvissani pitää mainita minut kuvan ottajana.
Verkkolehteä kuvan lähteenä ei tarvitse mainita.

Tässä esimerkkinä kuva solukalvosta:

  1. Kopio tai kirjoita ensin talteen kuvan tiedot
  2. Avaa kuva
  3. Tallenna kuva nimellä

Verkkolehtien artikkelit:

Arikkeleja ja niiden  sisältöä et sellaisenaan saa kopioida itsellesi – Ei tästä toimesta toisaalta ole hyötyäkään, koska kopiotuna ne eivät enää toimi verkkolehtien poistamisen jälkeen.
Lehdissä on joitain artikkeleja ja niiden sisältöjä, jotka aion säilyttää ja jakaa täällä omalla sivustollani.
Siirrän valikoiden vekkolehtien artikkeleja tänne.
Järjestän ne lukion kurssien mukaisiin kategorioihin ja tagitan aiheittain: Näin löydät ne täältä.
Täällä on jo valmiina artikkeleja ja sivuja, jotka soveltuvat mielestäni opetuksen rikastusmateriaaliksi:

 

 

Share