Kategoria arkisto: Lintukuvat

Lok 07

Syysarktikaa

Tundralla pesivien hanhien ja vesilintujen muutto on viime päivinä ollut kiivaimmillaan. Savonlinnan Niittylahteen laskeutuu syksyisinkin hanhiparvia tankkaamaan jatkolentoa varten. Eilen illan 5.10.2017 pelloilla oli arviolta n. 3500 valkoposkihanhea: Tosin lukumäärän arviointi oli vaikeaa, kun ne olivat laajalla alueella ja lehahtivat välillä lentoon ja vaihtoivat paikkaa. Mukana oli muutama metsä- ja tundrahanhi. Niitä oli runsaasti myös …

Jatka lukemista »

Share

Tou 08

Kesäpaikan linnut 2017

Päivitys 8.8.2017 Olemme ja käymme täällä “kesäpaikalla” myös varhain keväällä, myöhään syksyllä ja talvellakin. Niinpä havainnoissa ovat mukana kaikki vuoden aikana havaitut lajit. Edellisten vuosien havainnot: Vuosi 2015 Vuosi 2016 Lintuharrastuksestani kerron tällä sivullani ja sieltä edelleen sen alasivuille: http://aarnehagman.fi/linnut/ Tontilla ja sen välittömässä läheisyydessä on pensaikkoa ja sekametsää sekä lehtomaista kasvillisuutta. Lähellä on pari peltoa. …

Jatka lukemista »

Share

Maa 02

Bongasin viiksitimalit

Kuopion sataman edustalla olevan Vasikkasaaren ruoikkoon ilmaantui 26.2.2017 viiksitimalipariskunta. Laji ei ole Suomessa, lähinnä rannikolla kovin harvinainen (tältä vuodelta 176 havaintoa / 722 yksilöä). Ennen näitä Kuopion lintuja Pohjois-Savosta oli timalihavaintoja edellisen ja ainoan kerran vuodenvaihteessa 1998-1999. Varsinkin koiras on ulkonäöltään erittäin viehättävä. Molemmatkin syyt ovat vetäneet paikalle runsaasti lintuharrastajia ja lintujen kuvaajia. Itse vierastan …

Jatka lukemista »

Share

Vanhemmat artikkelit «