Category: Harrastukset

Virolahdella arktikaa vahtaamassa

Artikkeli julkaistu alunperin 20.5.2011: Katso selitys Tundralla pesivien hanhien ja vesilintujen keväinen ja syksyinen massamuutto eli ns. “arktika” on sykähdyttävä elämys, jos sitä pääsee seuraamaan sopivana aikana ja sopivalla paikalla.  Syysmuuttoa olen pari kertaa saanut nähdä ihan kunnolla Kiteen Hatunvaarassa, mutta kevätmuutto on tähän asti jäänyt töiden takia kokematta. Nyt se oli mahdollista ja muiden aikataulujen puolesta …

Jatka lukemista

Share

Lapinmatka

Artikkeli julkaistu alunperin 29.9.2010: Katso selitys Oikeastaan matkamme 20.-26.9.2010 ei ollut puhtaasti “lapinmatka”, koska se alkoi jo Pohjois-Pohjanmaan puolelta: Olimme aluksi Yli-Iissä, Kierikissä. Siellä on  “Kierikkikeskus“, jossa voi tutustua monipuolisesti ja havainnollisesti kivikauteen.“Ruskamatkaksi” retkemme kääntyi paremmin vasta tulomatkalla kohti Oulua. Pohjoisempana Lapissa paras ruskakausi oli jo hiukan ohi, mutta toki värejä maastossa vielä oli ihailtavaksi. Ruskan hehkuun vaikutti myös …

Jatka lukemista

Share

Vuoden 2013 kesäkuuta kuvina ja retkinä

Artikkeli julkaistu alunperin 24.6.2013: Katso selitys Alkukesällä Suomen luonto on parhaimmillaan – Ainakin minusta. Tässä muutamia poimintoja kuvina kesäkuulta.Linkit kuvakoosteisiin Flickrissä ja retkiin EveryTrailissa ovat jutun lopussa.Tervetuloa retkille – tai miksei myös tervemenoa, jos et ole vielä ko. paikoilla käynyt!  Rantasalmen Osikonmäen näkötorni Nahkiaissalon luontopolku Punkaharjun Kokonharju   Koosteet ja retket: Nahkiaissalon luontopolku – Flickr Nahkiaissalon luontopolku …

Jatka lukemista

Share