Rautatie

piirros_elokuvasta_rautatie_harakka_01_tausta_1024

Harakka on romaanissa tapahtumien tarkkailijan asemassa, tässä pappilan pihassa jyväsäkin päällä.

18.1. 2017 Juttua täydennetty tarkennetuilla tiedoilla elokuvan kuvauspaikoista
22.1.2017 Piirsin hiukan paremman kuvan Lapinlahden asemalta
23.1.2017 Liitin juttuun kuvan Lappeenrannan Pulsan asemasta

Katsoin muutama viikko sitten televisiosta elokuvan “Rautatie”. Se on YLE:n tuotantoa ja löytyy siis myös Elävästä arkistosta.
Elokuva perustuu Juhani Ahon esikoisromaaniin vuodelta 1884. Romaanin ja filmin kuvaamaa elämää satavuotiaassa Suomesta tuskin enää löytyy. Jotenkin vain ajatuksissani alkoivat kiertää yhtymäkohdat nykyaikaan ja niistä tässä tarinoin.
Jutun kuvituksena on piirroksia, joissa olen käyttänyt mallina elokuvasta ottamiani kuvankaappauksia. Tähän olen saanut YLE: ltä luvan.

En tässä selosta tarinan sisältöä sen tarkemmin. Kirjan julkaisun aikaan keskusteltiin siitä, pilaileeko Aho “ymmärtämättömien” mökkiläisten kustannuksella. Silloinkin katsottiin, ettei näin ole. Kirjailija suhtautuu Matin ja Liisan junankatsomismatkan valmisteluihin ja itse matkaan tuota ihmettä katsomaan lämpimällä, ymmärtävällä huumorilla. Toivon, että tässä jutussa ja sen kuvissa pääsisin samaan.
Nostan esille kolme asiaa.

Leppoisaa elämää – Leppoista elämää!

Tässä hektisessä työn ja vapaa-ajan pyörityksessä on tullut suorastaan muotiin ns. “downshifting” ja “elämän hidastaminen” sekä hyggeily. Aiheesta on kirjoitettu paljon oppaita ja kurssejakin on tarjolla runsaasti.
Matin ja Liisan elämään verrattuna nämä nykytrendit ovat pikkunäpertelyä.
He pähkäilivät muutaman viikon, lähteäkö sitä rautatie- ihmettä katsomaan. Sitten, kun päätös oli tehty, he odottivat rauhassa kesän tuloon asti, jotta Lapinlahdelle pääsi sulaa maata pitkin jalan eikä tarvinnut rospuuton aikaan rämpiä.
Luulenpa, että jo pelkkä hitaasti etenevän elokuvan katsominen on suurelle osalle ihmisistä suorastaan kärsimystä: Eihän siinä pitkään aikaan “tapahdu” juuri mitään. Minkä nyt Liisa joskus kehrää (savolaisittain ketruita tekee) ja Matti virittelee piippuaan monta minuuttia. Syöminenkin on hyvin harkitusti ja hitaasti suoritettu toimi. Keskustelu on lähinnä arkisten tapahtumien kommentointia ja toisen todellisten aatoksien verkkaista arvuuttelua.
Junamatkalla on sitten jo hiukan “aksonia”.

piirros_elokuvasta_rautatie_liisa_02_tausta_1024

Liisa kehrää

piirros_elokuvasta_rautatie_matti_01_tausta_1024

Matti syö

Etenkehtailua

Tuommoisen otsikon laitoin, vaikka ei se ihan täsmälleen määritelmänä tähän asiaan sovi.
En tiedä, onko tämä käyttäytymispiirre enää savolaisille tyypillistä vai vallan hävinnyt sosiaalisesta kanssakäymisestä.
Tarkoitan seuraavaa:
Jos joku asia todella kiinnostaa ja jopa houkuttelee toteutukseen, sitä ei passaa tutulle, naapurille eikä ehkä myöskään puolisolle näyttää. Pitää olla ikään kuin asia ei koskettaisi yhtään. Kysyjälle pitää vastata mutkikkain sanakääntein ja kiertoilmauksin, ettei vain paljasta kiinnostustaan asiaan. Olisi myös hyvä jotenkin latistaa se asia tai kohde, mitä kovasti kehutaan ja katsomaan pyydetään, ettei vain näyttäisi tai kuulostaisi siitä liian innostuneelta.
Tämmöistä kuvataan elokuvassa herkullisesti.
Nykyajassa ja etenkin mediassa melkein kaikki on “mahtavaa”, “hirvittävän hyvää”,”sairaan siistiä”…ja tämä pitää ilmoittaa kaikille suureen ääneen ja heti.

piirros_elokuvasta_rautatie_hevonen_jaalla_01_tausta_1024

Matti ja Ville keskustelevat jäällä rautatiestä. Matti on tulossa pappilasta, jossa rovasti ja hänen rouvansa ovat valistaneet Mattia siitä.

“Siinä on vanha luuta nenäs alla – Mitäs siinä killistelet – Pässilläkin on pitempi järki kuin akoilla”

Yllä esimerkkejä Matin ja Liisan sanailusta. Välillä mökötetäänkin oikein kunnolla. Minusta elokuva sopisi kuitenkin erittäin hyvin vaikkapa opetusmateriaaliksi avioparileirille tai – kurssille esimerkkinä hyvin toimivasta parisuhteesta.
Kovistakin sanailuista huolimatta kaikessa keskinäisessa kanssakäymisessä, pienissä eleissä ja ilmeissä paistaa läpi erittäin suuri lämpö ja huolenpito puolisoa kohtaan. Katsokaapa vaikka, miten Matin saapas vippasee, kun  hän juosten vie Liisalle rekeen ne “ketruukset”, jotka Liisa unohti ottaa mukaan lähtiessään pappilaan. Matti oli unohtanut jättää ne ruustinnalle omalla käynnillään. Hellyttävä hetki on myös se, kun Liisa asettelee Mattia lepuulle radan varteen, kun kulkumiehen tarjoilema viina pyörrytti rakkaan puolison pään.

Miehenä hoksasin taas sen, miten ovelia (positiivisessa mielessä) naiset ovat, kun pitää saada joku asia todella vireille tai ihan toteutukseen. Sehän onnistuu niin, että antaa miehen luulla, että idea oli alunperin hänen – Tuntuuko tutulta?
Kyllähän Mattikin osaa vetää oikeasta narusta, mutta Liisan muikeat ilmeet ovat todella katsomisen arvoisia, kun päätös matkasta alkaa Matilla kypsyä.

piirros_elokuvasta_rautatie_liisa_01_tausta_1024

Tuli uuniin

piirros_elokuvasta_rautatie_kissa_01_tausta_1024

Kissalle maitoa

piirros_elokuvasta_rautatie_asemalla_03_tausta_1024

Lapinlahden asemalla. Lapinlahden asemana elokuvassa on Lappeenrannan lähellä oleva Pulsan asema. Asema on rakennettu vuonna 1870,

rautatie_artikkeliin_pulsan_asema_01_1024

Lappeenranta, Pulsan rautatieasema; kuvattu radalta Mikonsaari Aarne A., kuvaaja 1976 https://www.finna.fi/Record/musketti_lprmuseot.M40:KUVLKVV1754: CC BY-NC-ND 4.0

Jutun piirroksista

Jos haluatte katsoa oikean taiteilijan kuvitusta Rautatie- romaaniin, etsikää käsiinne sen alkuperäispainos tai sen näköispainanne: Siihen on  Eero Järnefelt tehnyt piirrokset.
Häneen minulla on koti- ja asuinpaikkani takia erityissuhde. Luin vastikään hänen veljensä Arvidin teoksen “Vanhempieni romaani”. Siinähän muistellaan myös perheen Kuopion aikaa.

Minulla oli heti elokuvaa katsoessani mielessä, että siitä olisi mukava tehdä lyijykynäpiirroksia. Se on tekniikka, minkä parhaiten (omalla tyylilläni) hallitsen ja se sopii nimenomaan vanhojen asioiden kuvaamiseen.
Erityistavoitteena minulla oli taas kerran harjoitella ihmisen piirtämistä. Se on jostain  syystä ollut minulle aina vaikeaa. Kasvojen piirtäminen on erityisen haasteellista ja lähes ylivoimaista on minulle ollut saada niistä näköiset, tunnistettavat. Kuten asiaa harrastavat tietävät, pienikin muutos posken kaaressa, suun varjostuksessa tms. saattaa “pullauttaa” näköisyyden esille. Sitten kun kuvaa rupeaa hiukankin “tuunamaan”, näköisyys häviää…ja taas kumittamaan.
Katsojan  arvioitavaksi jää, miten olen näissä piirroksissa onnistunut-
Alkuperäispiirrokset ovat luonnospaperilla ja valkealla pohjalla. Tässä olen taustoittanut ne sivulle sopivaan väriin.

Kävin  YLE:n kanssa neuvonpitoa siitä, saanko ylipäätään käyttää elokuvasta ottamiani kuvankaappauksia mallina piirroksissa. Periaatehan on semmoinen, että silloin, kun  piirros tulkitaan “itsenäiseksi teokseksi”, on siis tarpeeksi omaperäinen eikä suora kopio kuvasta, sen käyttöön mallina ei tarvitsisi edes pyytää lupaa. Koska nyt kyseessä on kuitenkin  elokuva ja piirsin myös siis malleina näyttelijöitä, tilanne oli erilainen.
Alkuun näytti siltä, että lupaa ei tule ainakaan ilman muuta. Sitten lähetin pari piirrosta malliksi. YLE:n Elävän arkiston henkilöt paneutuivat asiaan oikein kunnolla, etsivät sovellettavat pykälät ja ennakkotapaukset ja näin tämän miellyttävän konsultaation lopputulos näkyy täällä. Toivottavasti sielläkään ei vallan olla pettyneitä tältä osin tähän juttuuni.

piirros_elokuvasta_rautatie_matti_ja_liisa_01_tausta_1024

Potretit

 

Share

Superkuu 14.11.2016 – pilvessä

kuopio-pirttiniemi-14-11-2016-3b

Tuolla se Superkuu möllöttää horisontin yläpuolella, mutta ei näy: Kuopio; Pirttiniemi 14.11.2016 klo 16:02

Tänään Kuu on suurimmillaan 68 vuoteen. Kuvaamista varten asemoin itseni Kuopion Pirttiniemeen ja tähtäilin nousevan Kuun suuntaan. Tähän käytin netistä löytämääni sovellusta. Pilvipeite oli tiheä ja Kuusta ei näkynyt edes kuulotusta horisontissa. Niinpä tässä on tyytyminen asian toteamiseen, aiheeseen liittyvien lähteiden jakamiseen ja viittauksiin aikaisempiin artikkeleihini aiheesta. 

Kuun noususuunnan selville saamiseksi latasin pc:lle ja puhelimeen TPE- sovelluksen. Siitä näkee Auringon ja Kuun lasku- ja nousuajat ja niiden suunnat halutulla paikalla: kätevä sovellus valokuvaajalle. Alla kuvankaappauksia tästä sovelluksesta.

Olen kuvien kera havainnoinut ja tänne kirjannut aikaisempia “superkuita” kahdesti:

Muita lähteitä:

superkuu_pirttiniemi_161114_1024

Auringon ja Kuun nousu ja lasku Kuopion Pirttiniemessä 14.11.2016 (Vaaleansininen viiva)

superkuu_ritisenlahti_130623

Superkuun noususuunta Kuopion Ritisenlahdessa 23.6.2013 (vaaleansininen viiva)

wpoma_kuu_140810_03

Superkuu Kuopion Neulalahdessa 10.8.2014

 

Share

Lintuja Kuopion museolta

kuvakynailya_linnut_huuhkaja_kuopio_museo_01_1024

“Huuhkaja Kuopion museolla”

Vielä ei ole “cityhuuhkajaa” Helsingin tapaan Kuopiossa tavattu – ei edes tuolla, sille varsin sopivalla paikalla! Rakennuksen sisällä sen sijaan on hienosti täytettyjä lintuja, joita kävin luvan perästä kuvaamassa. Niistä mallia ottaen sitten piirsin kuvia: Kiitos Kuopion luonnontieteelliselle museolle hyvistä malleista!

Viime keväänä piirtelin potretteja Kuopion museon nisäkkäistä ja nyt siis linnuista. Kaikkein parasta ja taiteellisestikin haastavinta olisi tietysti piirtää ainakin luonnoksia elävistä linnuista luonnossa.
Täytettyjen eläinten käyttö malleina paikan päällä piirtäen olisi jo askel pois luonnosta. Lopuksi jää sitten menetelmäksi valokuvien käyttö malleina, mitä itse olen tässäkin harrastanut.

Museon eläimissä on se hyvä puoli, että ne pysyvät paikoillaan ja niistä voi ottaa valokuvia semmoisista kuvakulmista kuin haluaa. Olen näissä piirroksissa pyrkinyt kuvaamaan lintuja eri kanteilta tarkoituksenani myös ottaa “taiteellisia” haasteita. Nämäkin kuvat löytyvät “Piirroksia linnuista”- sivulta.

Olen kuvan yhteyteen laittanut tietoja kyseiseen lajiin littyvistä asioista.

Piirrossivuni:

piirros_linnut_kuikka_02_kuopion_museo_mv_tausta_1024

Kuikka

Kuikka on Pohjois-Savon maakuntalintu ja paikallisen lintuyhdistyksen  nimikkolintu.

Kesällä 2015 kahdelle eteläsavolaiselle kuikalle laitettiin selkään satelliittipaikannin. Tutkimuksella haluttiin selvittää niiden muuttoreitit ja talvehtimisalueet:

piirros_linnut_kurki_01_kuopion_museo_mv_tausta_1024

Kurki

Kurkiparvet ovat syksyisin komeaa katseltavaa. Suomessa on muutamia paikkoja, joihin kokoontuu tuhansia kurkia matkaevästä tankkaamaan ja sopivia muuttotuulia odottelemaan. Ehkä tunnetuin näistä paikoista on Söderfjärdenin lähes pyöreä peltoalue Vaasan eteläpuolella. Se on mielenkiintoinen myös siksi, että se on todistetavasti muinainen meteoriittikraatteri.

piirros_linnut_kaulushaikara_01_kuopion_museo_tausta_1024

Kaulushaikara “soitimella”

Kaulushaikaraa on hankala kesällä nähdä: Se piilottelee ruovikossa ja höyhenpuku hukkuu täysin ympäristöönsä varsinkin silloin, kun se ojentautuu kaula ylöspäin sojossa kasvillisuuden seassa.
Sen matalaa “pulloonpuhallusta” kuulee tyyninä kesäiltoina ja -öinä jopa kilometrien päästä.
Taannoin etsin netistä kaulushaikaran ääntä. Kun sitten aloin näitä äänitteitä kuunnella, en kuullutkaan kuin mm . samoilla paikoilla usein säksättävän ruokokerttusen laulua. Kaulushaikaran ääntä en tietokoneelta kuullut.
Minä jo ajattelin, että olen menettänyt matalien äänien kuulemiskyvyn. Vanhemmitenhan kuulokäyrän toiseen, eli korkeiden äänien päähän tulee kyllä hävikkiä eli mm. hippiäisen ääntä ei enää saata kuulla – Minä kyllä kuulen vielä senkin.
Ihan piti etsiä netistä kuulotestejä. Niiden mukaan matalien eli pienifrekvenssisten äänien kuuleminen on minulla ihan normaalilla tasolla. Päädyin semmoiseen johtopäätökseen, että tämä läppärini ei toista kaulushaikaran ääntä kunnolla.
Kokeile ja testaa itse:

piirros_linnut_naurulokki_01_kuopion_museo_mv_tausta_1024

Naurulokki

Naurolokkeja ei Kuopion torilla kovin paljon lentele, mikä on tietysti torimyyjien ja torilla käpsehtivän väen mielestä kannalta mukava asia, jos ajattelee pelkästään niistä koituvaa haittaa. Joissakin muissa kaupungeissa kuten Helsingin kauppatorilla lokeista on tullut melkoinen riesa.
Kuopiossa naurulokit aiheuttavat jonkun verran häiriötä sataman seudulla, koska sen edustalla, Vasikkasaaressa on joka kesä satojen lintujen pesimiskolonia.

piirros_linnut_saaksi_01_kuopion_museo_mv_tausta_1024

Kuopion museolla on toki kaksi kononaista sääkseä

Kalasääski eli sääksi on viime vuonna perustetun Etelä-Konneveden kansallispuiston tunnuslintu.
Sen alueella käväisin monta vuotta sitten. Perusteellisempi retkeily on tarkoitus toteuttaa ensi keväänä.

Aikoinaan mäkien päälle kartoitusta varten rakennetut kolmiomittaustornit olivat sääkselle hyviä pesäpaikkoja. Niitä ei enää tarvita ja turvallisuussyistäkin ne on purettu jo ajat sitten muutamia museontimielessä säilytettäviä luukunottamatta.
Itse kiipesin keskikouluikäisenä Muuruveden Västinmäen torniin. Sielläkin oli sääksen pesä. Olihan tuo semmoinen pelottavakin kokemus, että muistan sen elävästi yksityiskohtia myöten vieläkin.

Share