Epigeneettinen periytyminen

qimono / Pixabay

Suomen Kuvalehdessä 4/2019 oli artikkeli “Kurjuus kulkee geeneissä”. Siinä selostettiin ns. epigeeneettistä periytymistä.
Olen tehnyt siitä kaksi blogijuttua jo aikaisemmin: liitin ne tähän artikkeliin.
Ensimmäisessä jutussa on määritelty, mistä tässä vielä kiistanlaisessa periytymismekanismissa on kysymys.

Näiden vanhempien juttujen jälkeen referoin tätä uutta SK:n artikkelia niiden tietojen osalta, mitä näissä kahdessa aikaisemmassa jutussa ei ollut. 

Lähdelista ja linkit on artikkelin lopussa. Kuten niistäkin huomataan asia ei ole mitenkään uusi.

Blogijuttuja

Perinteiset periytymismekanismit koetuksella
2.9.2008

Yksinkertaistettuna oppikirjoissakin esitetty ominaisuuksien periytymismekanimi eläimillä ja myös ihmisellä on seuraava:
– Perintötekijät eli geenit ovat kromosomeissa ja “perimän koodi” DNA- molekyylissä
– Jälkeläisen perimä määräytyy hedelmöityshetkellä eli yksilöllä on puolet geeneistä isältään puolet äidiltään
– Vain niillä geeneillä, jotka ovat siis siittiössä ja munasolussa on tekemistä sen kanssa, mitä perittyjä ominaisuuksia yksilö saa.
– Jos vanhemmissa tapahtuu jotain muutoksia ympäristön takia, nämä muutokset eivät sellaisenaan periydy elleivät ne tapahdu geenitasolla mutaatioiden kautta.
– Nämä muutokset periytyvät vain, jos ne tapahtuvat siinä solulinjassa, joka johtaa sukusolujen syntyyn.

Eli hankitut ominaisuudet eivät sellaisenaan periydy. Tuosta päättelystä voi tehdä myös sen johtopäätöksen, etteivät vanhemmat voi vaikuttaa millään muulla tavalla jälkeläistensä geeneihin kuin “lähettämällä” ne niille sukusoluissaan.

Genetiikan tutkimuksen kentällä ovat kuitenkin jo pitemmänkin aikaa herättäneet jonkinmoista kihinää semmoiset havainnot, että asiat eivät olekaan noin yksioikoisia. On siis saatu ainakin jotain viitteitä siitä, että vanhempien elämän olosuhteet ja jopa se, miten ne kohtelevat jälkeläisiään saattaakin vaikuttaa myös jälkeläisten perimään. Näin syntyneitä muutoksia kutsutaan epigeneettisiksi muutoksiksi.
Kyseessä eivät ole muutokset itse geenin DNA:ssa, vaan geenin toiminta muuttuu kun esim. määrättyjä kemiallisia yhdisteitä sitoutuu DNA- molekyyliin.

Tämän päivän Hesarissa selostetaan professori Michael Meaneyn kokeita rotilla. Hän on saanut selville, että “hellän äidin jälkeläisistä tulee stressille immuuneja koko loppuelämäksi” – Siis niin, että vaikka poikasilla on stressigeenejä ne ikääkuin “sammuvat” huolenpidon seurauksena ja ankeissa olosuhteissa eläneessä populaatiossa pelokkuus ja stressiherkkyys jälkeläistössä puolestaan lisääntyy.

Aikaisemmin on mm. TIEDE- lehdessä julkaistu Uumajan yliopistossa tehtyjä tutkimuksia, joiden perusteella näyttää siltä, että isovanhempien syömä ravinto vaikuttaa lastenlasten sairastuvuuteen – ja kuinka ollakaan niin päin, että jos ukit ja mummit olivat nähneet jopa nälkää heidän lastenlapsensa kuolivat muuta väestöä harvemmin sydän- ja verisuonitauteihin (*).

Aika vaikea on soveltaa tätä mahdollista tutkimustulosta omien lastenlasteni hyväksi

Uutta tutkimustietoa ominaisuuksien periytymisestä
26.1.2009

Tiukka käsitys siitä, että vain sukusolulinjan eli ituradan kautta kulkevat geenit ja niiden aiheuttamat ominaisuudet periytyvät on edelleen osittain murenemassa. Tästä on täällä ollut jo aikaisemmin tuo yllä oleva juttu.

Nyt on julkaistu uutta kaksostutkimuksiin perustuvaa tietoa siitä, että muuttuneet ominaisuudet voivat periytyä ilman, että itse geeneissä ja niiden DNA- koodissa tapahtuu muutoksia. Tätä kutsutaan epigeneettiseksi periytymiseksi.

Selityksenä pidetään geenien toiminnassa tapahtuvia muutoksia. Näin joku ympäristötekijän aiheuttama muutos vanhemmissa tai jopa määrätyt elämässä tapahtuneet “kokemukset” näkyvät jollain tavalla lapsissa tai jopa lastenlapsissa, vaikka itse perityt perintötekijät ovat pysyneet muuttumattomina.

“Kurjuus kulkee geeneissä” (Suomen Kuvalehti 4/2019)

Artikkelissa määritellään käsite “epigenomi”: Sillä tarkoitetaan eräänlaisia geenien toimintaa ja ilmenemistä sääteleviä ohjaimia: ne muodostavat yhdessä epigenomin. Epigenomi voi muuttua ympäristön vaikutuksesta ja sitä kautta saa geenit toimimaan eri tavalla erilaisissa olosuhteissa.

Solutasolla tämän tapahtuu ns. metylaatiotapahtumassa, jossa ohjataan geenien luentaa.

Artikkelin otsikko perustuu kahteen tutkimukseen, jotka näyttävät osoittavat, että “kurjien” tai muuten hankalien olosuhteiden aiheuttamat negatiiviset vaikutukset hyppäävät yhden sukupolven yli: Ne näkyvät lastenlapsissa, vaikka heidän äideillään ja heillä itsellään on ihan hyvät ja normaalit elinolosuhteet.

Lyhyt selostus näistä:

Alankomaissa oli talvella 1944-1945 nälänhätää (Hongerwinter).
Ne naiset, jotka eivät saaneet kunnon ravintoa synnyttivät alipainoisia lapsia. Tämä oli ihan luonnollinen seuraus olosuhteista. Epigeneettisen peritymisen puolesta todisti se tieto, että nämä sota-aikana syntyneet tulevat äidit, joiden ravintotilalle oli raskausaikana aivan hyvä synnyttivät myös normaalia pienempiä lapsia.

Toisessa tutkimuksessa selvitettiin Suomesta Ruotsiin lähetettyjen ns. sotalasten myöhempää elämää sodan jälkeen. Kävi ilmi, että näillä sotalasten tyttärillä oli lähes viisinkertainen riski sairastua vakavaan masennukseen kun verrokkiryhmänä olivat heidän Suomeen jääneet pikkuserkkunsa.
Syynä pidetään sitä, että vaikka sotalapsista pääsääntöisesti pidettiin ruotsalaisperheissä hyvää huolta, oli heille kuitenkin noin pienenä traumaattista erota vanhemmistaan ja elää heille täysin uudessa perheessä. Sopeutuminen vieraaseen kieleen ja tapoihin kantoi myös veronsa.
Sinänsä on mielenkiintoista, että poikalapsilla ei samanlaista riskiä havaittu.

Positiivista epigeniaa:

Jos edellä selostettu huono ravitsemus vaikutti negatiivisesti lastenlapsiiin – jos nyt alempi syntymäpaino sellaiseksi luetaan – on Ruotsin Överkalixin väestöstä saatu esiin positiivisia periytymistuloksia: Tähän olen viitannut tuolla aikaisemassa jutussa (*).

Edelleen kiistanalainen asia:

Epigenialla näyttää olevan merkitystä mm. syövän, diabeteksen, verenpaine- ja sydäntautien ja liikalihavuuden syntyyn ja periytymiseen. Ei ole vielä selvitetty tarkemmin sitä mekanismia, jolla taipumus sairastavuuteen siirtyy sukupolvelta toiselle.
Epigenetiikasta ei ole tiedemaailmassa yksimielisiä. Tutkimusten tuloksia ei pidetä aivan luotettavina ja niissä olevia puutteita on otettu esille.

Lähteitä:

Share