Kansallisgalleriasta: muotokuvapiirroksia 1

Kansallisgalleria on vapauttanut teoksia vapaaseen käyttöön. Tartuinpa tilaisuuteen ja etsin aluksi muotokuvapiirroksia, joista laitoin kokoelman tähän artikkeliin.

Syynä tähän ensimmäiseen artikkeliin tästä teemasta on sekin, että olen Kuopion kansalaisopiston muotokuvakurssilla. Itselleni muotokuvan ja ylipäätään ihmisen piirtäminen on ollut ja edelleen on todella haasteellisen vaikeaa , vaikka muuten lyijykynällä piirtämisestä ja nykyisin myös kuivapastelleilla  maalaamisesta tykkäänkin.
Näistä piirroksistakin voi ottaa mallia ja oppia eri tyyleistä piirtää ihmistä. Tähän kokoelmaan olen valinnut vain lyijykynä-, hiili- ja musta-/punaliitupiirroksia. Valinnan varaa todella oli. Päädyin tässä siihen, että otin mukaan yhden teoksen (potretin tai rintakuvan) kultakin taiteilijalta varsin subjektiivisen näkökulman perusteella.

Muista aiheista kokoan artikkeleja jatkossa tänne varmaan useampiakin.

Kuvien lisenssi:
Tämä teoskuva on lisensoitu CC0-lisenssillä ja on vapaasti käytettävissä, sillä teoksen tekijänoikeuden suoja-aika (70 vuotta taiteilijan kuoleman jälkeisestä vuodesta) on päättynyt.

Kuvien lähde:

kansallisgalleria_piirrokset_Adelborg_Ottilia_Kolme_harjoitelmaa_karjalaisesta_naisesta

Adelborg, Ottilia; Kolme harjoitelmaa karjalaisesta naisesta; 1896; lyijykynä; CCO

kansallisgalleria_Ahlstedt_Fredrik_Leveäreunaiseen_hattuun_sonnustautunut_mies

Ahlstedt, Fredrik; Leveäreunaiseen hattuun sonnustautunut mies: 1868; hiili;; CCO

kansallisgalleria_piirrokset_Becker_Adolf_von_Nukkuva_nainen

Becker, Adolf von; Nukkuva nainen; ajoittamaton; hiili, valkoiset korosteet ja punaliitu; CCO

kansallisgalleria_piirrokset_Berndtson_Gunnar_Nuoren_miehen_muotokuva

Berndtson, Gunnar; Nuoren miehen muotokuva; ajoittamaton; lyijykynä; CCO

kansallisgalleria_piirrokset_Biese_Helmi_Naisen_pää_omakuva

Biese, Helmi; Naisen pää (omakuva); 1887; hiili; CCO

kansallisgalleria_piirrokset_Churberg_Fanny_Taiteilijan_kuva

Churberg, Fanny; Taiteilijan kuva (Berndt Lindholm?); lyjykynä; CCO

kansallisgalleria_piirrokset_Edelfelt_Albert_Kuvanveistäjä_Robert_Stigellin_muotokuva

Edelfelt, Albert; Kuvanveistäjä Robert Stigellin muotokuva; 1898; CCO

kansallisgalleria_piirrokset_Finch_Alfred_omakuva

Finch, Alfred William; Omakuva; 1918; hiili; CCO

kansallisgalleria_piirrokset_Gallen_Kallela_Akseli_Saima_Neovius_nelivuotiaana

Gallen-Kallela, Akseli; Saima Neovius nelivuotiaana; 1886; lyijykynä ; CCO

kansallisgalleria_piirrokset_Halonen_Pekka_Huivipäinen_tyttö

Halonen, Pekka; Huivipäinen tyttö; 1889; hiili; CCO

kansallisgalleria_piirrokset_Järnefelt_Eero_Huivipäinen_tyttö

Järnefelt, Eero; Huivipäinen tyttö (Fanny Vasenius); (1907 – 1920); lyijykynä; CCO

kansallisgalleria_piirrokset_Schjerfbeck_Helene_Omakuva

Schjerfbeck, Helene; Omakuva; 1880-1884; lyijykynä paperille; CCO

kansallisgalleria_piirrokset_Simberg_Hugo_Kalastaja

Simberg, Hugo; Kalastaja; ajoittamaton; CCO

kansallisgalleria_piirrokset_Soldan-Brofeldt_Venny_Vauva_sormi_suussa

Soldan-Brofeldt, Venny; Vauva sormi suussa; ajoittamaton; CCO

kansallisgalleria_piirrokset_Wiik_Maria_Isän_kuva

Wiik, Maria; Isän kuva; n. 1876; hiili, pastelli

kansallisgalleria_piirrokset_Westerholm_Victor_Hilma_Westerholm

Westerholm, Victor; Hilma Westerholm: ajoittamaton; lyijykynä; CCO

kansallisgalleria_piirrokset_Wright_Wilhelm_von_Ferdinand_von_Wright_taiteilijan_veli

Wright, Wilhelm von; Ferdinand von Wright, taiteilijan veli; 1844; CCO

Share