Karjalan laulumailla

Artikkeli julkaistu alunperin 4. 7.2011: Katso selitys

Päivitetty10.12.2015

Tämän kesän pitemmäksi matkaksi valikoitui Niikon matkojen järjestämä Vienan Karjalan kierros: 28.6.-3.7. 2011 Helsinki – Tampere – Kuopio – Kuhmo (yöpyminen) – Kostamus – Jyskyjärvi (2 yötä)- Paanajärvi -Uhtua (yöpyminen)- Jyskyjärvi (yöpyminen) – Paluu Suomeen.

Vienan Karjalassa kesällä 2011

Odotettavissa oli mielenkiintoinen ja varmasti myös normaalista turistimatkasta poikkeava, osin jännittäväkin reissu niille seuduille, joilla Elias Lönnrot kierteli keräämässä kansanrunoutta, josta sitten myöhemmin rakentui Kalevala. I.K. Inha ikuisti aikoinaan seudun maisemia ja kalevalaista kulttuuria kuvin ja tekstein matkakirjoihinsa.

wpoma_matkat_vienankarjala_02

GPS:lle tallentuneet matkalla kuljetut tiet (n 10 km:n pätkä Jyskyjärven ja Kostamuksen väliltä puuttuu) ja veneretken reitti. Ajomatkaa kertyi yhteensä n 600 km

Retki täytti odotukset, vaikka välillä matkan taittaminen huonossa kunnossa olevia teitä pitkin oli bussissa suorastaan tukahduttavaa, kun autoon tullut sähkövika esti ilmastoinnin käyttöä ja sää oli helteinen ja paarmat tuppasivat matkaseuraksi.
Mutta eivätpä nuo hankaluudet päällimmäiseksi mieleen jääneet, vaan monipuolinen ohjelma ja runsaat kokemukset peittivät alleen matkalla eteen tulleet harmitukset.


Matkan oppaalla Petri Niikolla on pitkäaikainen ja monipuolinen kokemus Vienan Karjalasta ja niinpä hän oli järjestänyt hyvät majapaikat ja aidot kansanperinteen esittäjät sekä muuta mukavaa sisältöä matkaamme.
Bussimatkoilla saimme häneltä myös paljon syventävää tietoa Vienan Karjalan kulttuurista, talouselämästä ja poliittisestakin historiasta, mikä lisää syvensi matkan antia. Karjalan kieltä ja kalevalaista runomittaakin harjoiteltiin matkan ratoksi.

vienankarjala_kostamus_110629_01

Kostamus 29.6.2011


Retkemme rajan taa alkoi Kuhmosta ja Kostamuksessa piipahduksen jälkeen alkoi köröttely kohti Jyskyjärveä, joka oli matkamme pääpaikka. “Nimismiehen kiharat” saivat nyt aivan uuden ja uuvuttavankin ulottuvuuden, kun niitä nimittäin piisasi koko matkan, kun isommalta Kostamuksen tieltä erämaiden läpi bussilla kohti Jyskyjärveä ajeltiin. Minulla oli gps päällä (alun n 10 km:n pätkää luukuun ottamatta) ja sen mukaan tuon osapuilleen 100 km:n matkan keskinopeus oli 26 km/h ja aikaa kului yli 3 tuntia. Jyskyjärven nimen alkuperääkin tuon bussimatkan aikana saatuun kokemukseen soviteltiin.


Kun Suomessa ajellaan vaikkapa johonkin kansallispuistoon etsimään säilytetyn erämaan tunnelmaa, tuolta sitä ei tarvinnut etsiä: Metsää ja soita levittäytyi koskemattomana tieltä lähes joka suuntaan näkyen varmaan kymmeniä kilometrejä. Itsekin olen joskus ääneen päiväillyt, miten Karjalan arvokkaista aarniometsistä tuodaan Suomeen kelohonkia ökyhuviloiden rakennustarpeiksi – jospa ne sieltä noin riistämällä loppuvat! Kyllä niitä näkyi pitkin matkaa yhdellä silmäyksellä kymmeniä eli sikäli ei tarvitse ekologista närkästystä ainakaan vielä asiasta ilmaista.

vienankarjala_jyskyjarvelle_110629_01

Matkalla Jyskyjärvelle 29.6.2011


Jo tuon “täryttelyn” aikana ja sitten myöhemmin, kun saimme kokea, millaista on turismi Vienan Karjalassa, pohdiskeltiin liikenneyhteyksien merkitystä myös siltä kannalta. On aivan selvää, että nykyinen teiden kunto rajoittaa matkailua ja retkille lähtevät vain todella ne, joilla – toivottavasti – on aito kiinnostus siihen, mitä tämmöiset matkat tarjoavat. Rytkytys ja kuoppien väistely oli myös muillakin teillä kyllä semmoista, että riski auton hajoamiseen keskelle erämaata on melkomoinen eli millä tahansa ajopelillä ja – tyylillä ei perille pääse. Täytyy kyllä kiittää bussikuskimme ammattitaitoa ja kärsivällisyyttä matkan aikana.
Mitäs tapahtuisi, jos runokyliin ja Inhankin ajoista lähes muuttumattomina säilyneisiin maisemiin johtaisivat uudet, sileät tiet? Totta kai se olisi asukkaille hieno asia ja helpottaisi jokapäiväistä elämää, mutta kuinka kävisi alkuperäisen kulttuurin – rakenteet ja toimet mukaan lukien?


Matkalla kävi ilmi, että vielä tällä hetkellä runonlaulun ja muita kalevalaisen perinteen taitajia vielä löytyy ja itse asiassa me matkailijat tuomme myös sen taloudellisen tuen, jonka turvin perinne toivottavasti säilyy myös tulevilla sukupolvilla. Jos pikiteiden myötä alkaisi isompi ryysis, voisi käydä niin, että aitous samalla kärsisi: Pahimmillaan se saattaisi johtaa vaikkapa Lapin turistirysistä tuttuun keinotekoiseen ja kaupallistettuun “alkuperäiskulttuurin” esittelyyn. Parempia teitä pitkin alkaisi myös ikimetsien taloudellinen hyödyntäminen ikävine seurauksineen. Mutta helppohan tässä tietokoneen ja turvatun palkan ääressä tämmöistä on pohdiskella tietämättä, mitä vaikkapa jyskyjärveläiset itse haluaisivat elämäänsä.

vienankarjala_jyskyjarvi_110702_01

Jyskyjärvi 2.7.2011


Jyskyjärvellä ja muissakin käymissämme paikoissa on tarjolla erittäin vähän työpaikkoja ja kuten edellä kävi ilmi, on matkailulla asukkaille erittäin tärkeä merkitys. Jyskyjärvellä olimme majoittuneina perheisiin ja kyllä meistä pidettiin hyvää huolta sekä ruuan että hengen puolesta. Kävipä jopa “välskäri” vasiten katsomassa matkatoverin tulehtuneita itikan puremia ja antoi paikallista voidetta hoidoksi.


Kun meillä oli yhteinen kieli niin “majoittamummon” kanssa juttu luisti – tosin enempi oltiin kuuntelijan osalla. Soljahtaminen vieraaksi ei tuottanut mitään vaikeuksia, vaikka pesupaikkana oli sauna ja askeleet johtivat tarvittaessa pihan perällä olevaan huussiin: Olipa melkein kuin olisi lapsuuden kotiin tullut!


Jo matkan alussa meitä pyydettiin huomioimaan, että olemme tosiaan vieraita ja kaikenmoinen leveily, vodkaärvellyksestä puhumattakaan ei käy laatuun. Tässä suhteessa matka oli erittäin onnistunut: Rauhallinen tunnelma ja oikea asenne oli kaikilla meillä päällä koko matkan ajan. Aika ajoin oli keskusteluissa herkällä korvalla huomioitava se, että emäntämme oli sen verran vanha, että hän oli käynyt läpi monet isänmaansa semmoiset vaiheet, mitkä hänelle näyttäytyvät ihan toisessa valossa kuin meille suomalaisille. 


Meidän neljän hengen sukulaisporukan majoitti siis Jyskyjärvellä eläkkeellä oleva opettaja, joka sitten työttömänä olevan poikansa avustamana huolehti pötyä pöytään ja saunan lämpimäksi. Hyvä oli heidän vieraanaan olla, mutta siinä sitä sitten samalla tuli miettineeksi heidän omaa oloaan ja eloaan, kun  kaksi kodin huoneista on ainakin kesäisin viikkoja meikäläisten, itse asiassa siis heitä ja heidän kyläänsä “katsomaan” tulleiden vieraiden käytössä.

vienankarjala_paanajarvi_110701_01

Paanajärvellä 1.7.2011

Apeimmillaan tämänsuuntaiset ajatukset olivat ainakin minulla silloin, kun kävimme 1.7. Paanajärven kuulussa kylässä, missä saimme syödäksemme maittavan aterian rakenteilla olevassa talossa: Iäkkään ja jo sairaiden isäntäpariskunnan talo oli palanut männä talvena. Kun siinä kylän raitilla käveleksin ja taloja ja maisemia kuvasin, oli olo aika murheellinen ja osin myös epämukava: Niin kuihtuvalta näytti elo tuossa kylässä olevan, kun vielä uhkana on voimalaitos tekoaltaineen, jolloin koko kylä ja myös osa Jyskyjärven kylää sananmukaisesti hukkuisi historiaan. Tuli mieleen eräässä sota-ajan huumorikirjassa ollut lause: “Helppohan se on vitsejä vääntää, mutta koetapa vitsissä elää”. Me sentään päästiin sieltä pois kohti Kalevalaa/Uhtuaa, vaikka kyseinen retkipäivä oli muuten todella kuuma ja voimia kysyvä.

vienankarjala_kalevala_110702_01

Kalevalassa 2.7.2011


Karjalan tasavallassa tosiaan ihan virallisesti pyritään huolehtimaan suomen kielestä ja vaalimaan myös kalevalaista kulttuuriperintöä. Niinpä varsinaisten “Kalevalan laulumaiden” keskuspaikka Uhtua on nyt nimeltään Kalevala. Siellä olimme yön hotellissa Kuittijärven rannalla. Kalevala- talossa oli myytävänä matkamuistoja ja Kirjapainomuseossa sai nähdäkseen sekä sota- että neuvostoajan esineistöä nostalgisessa hengessä. Runomuseossa meille tarjottiin kuultavaksi ja nähtäväksi hieno kansanlaulukonsertti ja aitoa, koskettavaa runonlaulua.
Ristiriita tämän hienon perinteen vaalimisen ja Kalevalan taajaman “ulkoisen olemuksen” välillä oli suorastaan silmille käypä.
Nykykulttuurin tyylistä naapurissamme Kalevalan kankahilla kertoivat omaa tarinaansa myös teiden varsilla katkeamattomina kimalluksia näkyvät pullosirpaleiden vanat.
Keskellä metsää oleva “myyntigalleria” , josta voi ostaa ihan hienoja tuohitöitä oli oiva esimerkki paikallisesta osaamisesta ja myyntitaidosta.
Lauantai-iltana sää muuttui ukkosten myötä jo viileämmäksi ja sikäli kotimatka samaa “tärinätietä” pitkin rajalle oli jo miellyttävämpi. Samaa ei vonut sanoa Vartiuksen Venäjän puoleisesta tullista: Jostain syystä syynäys kesti tosi pitkään.

Kuten myös kuvistani näkyy, matka keskittyi nimenomaan kulttuuripuoleen ja niinpä varsinaiset luontoelämykset ja -havainnotkin jäivät varsin vähälle Jyskyjärveltä Lukalle tehtyä veneretkeä lukuun ottamatta. Se olikin sitten tosi mukava. Mainittakoon kuitenkin, että jo menomatkalla jotkut näkivät bussin ikkunasta maakotkan ja ilmeisesti sama kotka oli samoilla paikoin myös paluumatkalla. Hiukan harmittaa, kun paikkaa en tullut panneeksi gepsiin talteen, jolloin olisi voinut sitä lähestyä kamerat bussin ikkunassa valmiina. Nyt komean linnun kuvaus liikkuvasta bussista ei juurikaan onnistunut. Toinen kotkakin nähtiin saman tien varressa vähän myöhemmin. Karhu jäi kuvaamatta: Sillä olisi ansainnut Petri Niikon mukaan rutkasti alennusta seuraavasta matkasta. Euroopan suurimmaksi mainitun “Jypäys”(jos se nyt oli tuon niminen) – suon laidalla pysähdyttiin.


Ai niin! Mitähän Suomessa, EU:ssa ja maailmalla mahtoi tapahtua matkamme aikana: Eipä itse asiassa kiinnostanut eikä ollut mahdollisuuttakaan seurata vaikkapa hiukan vanhemman kulttuurimaan eli Kreikan sinnittelyä. Näköjään elämässä selviää ihan normaalisti jopa monta päivää ilman televisiota, kännykkää ja läppäriä. Näki ja koki, mikä tässä elossa ja olossa on oleellista ja arvokasta.

 

Share