«

»

Tou 19

Kesäpaikan linnut 2016

Olemme ja käymme täällä “kesäpaikalla” myös varhain keväällä, myöhään syksyllä ja talvellakin. Niinpä havainnoissa ovat mukana kaikki vuoden aikana havaitut lajit.

Tontilla ja sen välittömässä läheisyydessä on pensaikkoa ja sekametsää sekä lehtomaista kasvillisuutta. Lähellä on pari peltoa.
Paikka on sen verran kaukana järvestä, ettei vesilintuja tule listoille muuten kuin lentämällä tai kaukaa kuullun äänen perusteella.

Havainnosta ja niiden kirjaamisesta:

  • Havainnot on tehty arkisen touhuamisen ja oleilun ohessa.
  • Havainnot olen ryhmitellyt niiden paikan mukaan kolmeen kategoriaan:
    • A. Tontilla tehdyt havainnot tarkoittavat sitä, että lintu on ollut – käytännössä siis nähty- tontin rajojen sisäpuolella
    • B. Tontin läheisyydessä tehty kirjaus tarkoittaa sitä, että lintu on nähty tai kuultu olevan tontin välittömässä läheisyydessä, ikäänkuin siis kesäpaikkaan liittyen
    • C. Tontilta tehty havainto tarkoittaa kauempaa kuultua lintua tai lintua, joka on lentänyt tontin päältä tai sen ohi
  • Lajin kuva ja ääni
    • Kuvaan lintuja kesäpaikalla, jos kuvattava saattuu sopivasti hollille. Minulla ei ole varsinaiseen lintukuvaukseen soveltuvaa optiikkaa. Tontilta ja sen välittömästä läheisyydestä ottamiani kuvia on tällä sivulla.
    • Lajin kohdalla on linkki Ilkka Markkasen ottamaan kuvaan hänen hienolta kuvasivultaan, jos hänellä on kuva ko. lajista. Ilkalle olen tästä linkittämisestä ilmoittanut ja luvankin pyytänyt. Jos Ilkalla ei ole ko. lajista kuvaa, olen etsinyt sen muualta kuten Luontoportista”
    • Jos koiras ja naaras ovat selvästi eri näköisiä, niistä on kuvakin erikseen: [kk] ja [kn]
    • Ääninäytteen lähteenä on yleensä Tarsiger.com sivusto tai jos sieltä ei ääninäytettä löydy, olen etsinyt sen muualta. Ääni on laulu [Ä] silloin, kun lajilla semmoinen varsinaisesti on ja varoitus-/kutsuääni, jos siitä löytyy näyte [ä] sekä tikoilla rummutus [rumm]. Jos laulutapoja tai muita ääniä on lajilla erilaisia, olen laittanut niitäkin linkiksi.

Vuoden 2016 lajit aakkosjärjestyksessä

A. Tontilla tehdyt havainnot

  1. Ampuhaukka [k][ä]
  2. Harmaasieppo [k][ä]
  3. Hippiäinen [k][Ä]
  4. Hömötiainen [k] [ä]
  5. Kirjosieppo [kk][kn] –  [Ä]
  6. Kultarinta [k][Ä]
  7. Käenpiika [k][ä]
  8. Käpytikka [kk][kn][ä] [ä:poikaset] –  [rumm]
  9. Laulurastas [k] [Ä]
  10. Lehtokerttu [k]]
  11. Lehtokurppa [k][Ä]
  12. Leppälintu [kk][kn][Ä][ä]
  13. Mustapääkerttu [kk] [kn][Ä]
  14. Mustarastas  [kk][kn][Ä] – [ä]
  15. Peippo [kk][kn] – [Ä] – [ä] –[ä]
  16. Lehtokurppa  [k][Ä]
  17. Mustarastas  [kk][kn][Ä] – [ä]
  18. Pajulintu [k][Ä]
  19. Punakylkirastas  [k][Ä] – [Ä] – [Ä]
  20. Punatulkku [kk][kn] [ä]
  21. Punavarpunen [k][Ä]
  22. Puukiipijä [k][Ä ja ä]
  23. Pyrstötiainen [k][ä]
  24. Rautiainen [k][Ä]
  25. Räkättirastas [k][ä]
  26. Hömötiainen [k][Ä] – [ä]
  27. Räkättirastas [k][ä]
  28. Sinitiainen [k] [Ä][ä] – [ä]
  29. Sirittäjä [k][Ä]
  30. Talitiainen [k][Ä][Ä] – [ä]
  31. Teeri [kk][kn] –  [Ä]
  32. Töyhtötiainen [k][ä]
  33. Viherpeippo [k][Ä][ä]
  34. Vihervarpunen [k] [Ä/ä]
  35. Västäräkki [k][ä]

B. Tontin läheisyydessä

  1. Keltasirkku [k][Ä][ä]
  2. Metsäkirvinen [k][Ä]
  3. Peukaloinen [k][Ä]
  4. Ruisrääkkä [k][Ä]
  5. Sepelkyyhky [k][Ä]

C. Tontilta tehty havainto

  1. Haarapääsky [k][Ä/ä]
  2. Harmaalokki [k][ä]
  3. Kanadanhanhi [k][ä]
  4. Kaulushaikara [k][Ä]
  5. Kiuru [k][Ä][ä]
  6. Korppi [k] [ä]
  7. Kurki [k][ä]
  8. Käki [k][Ä]
  9. Laulujoutsen [k][ä]
  10. Metsäviklo [k][ä]
  11. Naakka [k][ä]
  12. Närhi [k][ä:matkii useita lintuja] – [ä: matkii hiirihaukkaa]
  13. Taivaanvuohi [k] – [ä/Ä]
  14. Tuulihaukka [k][ä]
  15. Valkoposkihanhi [k][ä]
  16. Valkoviklo [k] [ä]
Kesäpaikalta kuvaamiani lintuja – lajista esillä yksi kuva, joka voi vaihtua
Share