Hei 10

Kuvien valikointia ja järjestämistä

valokuvauksesta_kuopio_haminalahti

Onko tämä paras kuvani?

Valokuvaaminen on mukavaa ja digikameralla myös todella helppoa senkin takia, että huonot ja turhat otokset voi poistaa ennen kuin kuvia laittaa talteen jonnekin. Kuvia kuitenkin vuosien mittaan kertyy yhä enemmän ja siksi pitää kehittää joku systeemi niiden järjestämiseksi ja merkkaamiseksi,

Missä minun kuvani ovat ja miksi?

Tässä käsittelen vain niitä kuvia, jotka olen laittanut kolmeen kuvapalveluun ja ovat niissä julkisesti nähtävissä.
Nämä ovat:

Samat kuvat ovat minulla tallessa myös kahdella tietokoneella ja yhdellä ulkoisella kovalevyllä. Luonnollisesti niillä ovat tallessa myös “perhekuvat”. Niitä en ole systemaattisesti laittanut ko. nettisovelluksiin ja vaikka olisinkin, ne eivät tietenkään silloin olisi julkisia. Dropboxin ja GoogleDriven kautta olen jakanut näitä kuvia perheelle ja sukulaisille.

Myönnän, että ottaen huomioon kuvien laadun suhteessa niiden määrään, niitä on julkisesti jaossa ihan liikaa. Pitää olla todella kiinnostunut kuvistani, jos jaksaa niitä läpi selailla.

Miksi niitä on siis niin paljon?

  • Töissä ollessani lukion biologian ja maantieteen lehtorina käytin kuviani opetusmateriaalina ja olen niitä laittanut myös tekemiini verkkolehtiin. Tämä selittää osaltaan eri aihepiirien kuvien suurta määrää.
  • Toinen selittävä tekijä on tuo sovellus, EveryTrail ja sillä tehdyt rapotit sekä muut kuvakoosteet esim. luontopoluilta. Kun olen tehnyt tämmöisiä retkiselosteita, niihin tulee kuhunkin aika paljon kuvia, jotta ne olisivat tarpeeksi kattavia.
  • Palvelemilla kuvani ovat myös tallessa eli niistä on siellä olemassa varmuuskopiot. Tästä on ollut monta kertaa apua, kun olen hukannut kuvia tietokoneeltani jonnekin.
  • Sitten olen ajatellut samoin kuin muustakin netissä jakamastani, ei varsinaisesta henkilökohtaisen elämän materiaalista:  Ei se ole minulta pois, jos muutkin niitä haluavat katsoa!

Miten olen järjestänyt kuviani uudelleen ja miksi paneuduin tähän nyt kunnolla?

Minä tykkään siitä, että asiat ovat hyvässä ja loogisessa järjestyksessä niin, että helposti sitten löydän etsimäni. Tämä koskee mitä suurimmassa määrin myös valokuvia.

En minä kuviani ko. palveluihin tietenkään heitellyt miten sattuu. Flickrissä laittelin kuvia aiheen mukaisiin albumeihin ja Panoramiossa “tagitin” niitä. En kuitenkaan ollut tyytyväinen asioiden tilaan ennen muuta siksi, että kuvia on eri aiheista niin nonentasoisia. En myöskään ollut merkannut, “tagittanut” kuviani tarpeeksi hyvin ja niinpä jonkun määrätyn aihepiirin hyvien kuvien löytäminen oli myös minulle itselleni vaikeaa.

Niinpä käynnistin mittavan projektin kuvieni valikoimiseksi ja järjestämiseksi uudelleen. En tässä käy tarkemmin selostamaan, mitä ja miten tein, vaan pyydän sinua tutustumaan asiaan ko. sivullani:

Miten käytän somea valokuvieni julkaisemiseen?

Facebookin, Twitterin ja Instagrammin kuvavirta on päivittäin todella mittavaa ja kivahan niitä on sieltä katsoa.
Olen saanut paljon uutta tietoa luonnosta kuten esim. hyönteisistä ja kasveista seuraamalla sekä asian harrastajien että ko. ryhmien kuvia. Varsinaisissa luontokuvaryhmissä julkaistaan esim. todella hienoja maisemakuvia, joissa on opiksi otettavaa.

Ymmärtääkseni monet “kaverinikin” käyttävät Facebookia periaatteessa samalla tavalla kuin minä noita kuvasivuja eli kuviensa varastona. Mutta entäs sitten, jos minä haluan myöhemmin ja ajan kanssa paneutua johonkin mielenkiintoiseen ja/tai hienoon valokuvaan ja sen sisältämään asiaan? Mistä minä sen löydän?

Tämä on se tärkein syy, miksi itse vierastan kuvieni laittamista pelkästään esim. Facebookiin.
Jos kuvani ja niiden aiheet kiinnostavat, ne löytyvät – nyt siis toivottavasti hyvin järjestettyinä – Flickristä ja/tai Panoramiosta ja ennen muuta menemällä täällä em. sivulle ja sen alasivuille.

Jos haluan julkaista kuvia Facebookissa tai muualla somessa, en vie sinne ko. kuvaa, vaan linkitän sen sinne käyttämistäni kuvapalveluista.

Palaute on tervetullutta!

Olisin todella iloinen, jos etenkin valokuvausta enemmän harrastavat ja tietysti muutkin antaisivat palautetta sekä valokuvaamisestani ja valokuvistani yleensä että yksittäisistä kuvista.
Voit ottaa kantaa myös itse tähän asiaan, mitä em. sivulla ja tässä selostan, jos katsot sen aiheelliseksi.

Share