Revontulien loistetta

Kannatti uskoa iltauutisissakin kerrottuun: Tänä iltana ja yönä oli odotettavissa runsaasti revontulia.

Oli siis lähdettävä ilta-ajelulle ja etsittävä sopivan valoton paikka, mistä olisi hyvä näkymä pohjoisen taivaalle. Ajattelimme Kuopion Itkonniemen rannan  olevan sopivalla hollilla. Sinnepä siis menimme ja astelimme rannasta jokin matkan päähän jäälle.
Aika moni muukin oli hoksannut saman paikan. Ajoipa joku seurue vielä ulapalle jo käytöstä poistettua jäätietä pitkin!

Revotulia näkyi heti. Seuraavaksi piti löytää kameraan sopivat säädöt. Alkuun eivät kuvat onnistuneet, mutta laitettuani tarpeeksi plussaa valotuksiin, alkoi kuvissa näkyä jo jotain taivaaltakin. Kamera oli luonnollisesti jalustalla ja valotusajat pitkiä. En ole värikäsitellyt näitä kuvia ja muutenkin pyrin kuvatessa mahdollisimman suureen autenttisuuteen. Vertailun vuoksi laitoin (äsken 19.3.) tänne käsittelemättömän kuvan alle kirkkaudeltaan ja värisävyiltään muuttamani kuvan.

Revontulet kirkastuivat koko ajan ja lopulta ne levittäytyivät myös pään päälle: Ihan kuin olisimme olleet eräänlaisessa taivastemppelissä.
Paras vaihe meidän oloaikana kesti noin  puoli tuntia ja kirkkaimillaan revontulet olivat kymmenen maissa.

En ole muistaakseni koskaan nähnyt näillä seuduin näin komeita revontulia enkä ole niitä myöskään ikinä saanut kuvattua tämän illan tapaan.

Olen tähän laittanut valikoiman kuvia. Niistä saa jonkinlaisen käsityksen tästä upeasta näytöksestä. Kuvissa punainen näkyy jostain  syystä paremmin kuin mitä silmä sen havaitsi.

Revontulet johtuvat Auringon varautuneiden hiukkasten törmäämisestä ilmakehän kaasumolekyyleihin. Tästä aiheesta voit lukea lisää olla olevista lukion ge1- kurssin verkkolehteni artikkeleista ja niiden linkeistä:

revontulia_kuopio_02_150317

Revontulia; Kuopion Itkonniemen ranta 17.3.2015

revontulia_kuopio_03_150317

Revontulia; Kuopion Itkonniemen ranta 17.3.2015

revontulia_kuopio_05_150317

Revontulia; Kuopion Itkonniemen ranta 17.3.2015

revontulia_kuopio_07_150317

Revontulia; Kuopion Itkonniemen ranta 17.3.2015

revontulia_kuopio_09_150317

Revontulia; Kuopion Itkonniemen ranta 17.3.2015

revontulia_kuopio_150317_kasitelty_kuva

Yllä oleva kuva käsiteltynä

revontulia_kuopio_11_150317

Revontulia; Kuopion Itkonniemen ranta 17.3.2015

revontulia_kuopio_12_150317

Revontulia; Kuopion Itkonniemen ranta 17.3.2015

revontulia_kuopio_16_150317

Revontulia; Kuopion Itkonniemen ranta 17.3.2015

Share
Tagged on: