Talitintin energiataloutta

Artikkeli julkaistu alunperin 23.11.2011: Katso selitys

Jospa se kunnon talvi tänäkin vuonna tulee. Eipä tämmöinen pimeän loskainen keli kovin virkistä paria hienoa pakkastalvea muistellessa.

Suomessa talvehtivilla linnuilla on nyt sään puolesta helpompaa kuin tähän aikaan viime vuonna. Monet auttavat lintuja talven yli tarjoamalla niille ruokaa.

Viimeisimmässä Linnut- lehdessä (4/2011) on Esa Hohtolan mielenkiintoinen ja perusteellinen artikkeli lintujen ruokinnasta. Artikkelissa oli mukana tarkat laskelmat talitiaisen energiataloudesta -20-25- asteen pakkaspäivänä. Kokosin luvut alla olevaan kuvaan. Kun valoista aikaa on talvisydännä vain muutama tunti, tietää se tintille kiirettä, jotta se saa energiatarpeensa tyydytettyä päivän aikana.

Artikkelin mukaan Suomessa kuluu noin 7 miljoonaa kiloa auringonkukan siemeniä lintujen ruokinnan tarpeisiin. Tämä riittää laskennallisesti ravitsemaan Suomen kaikkia talitiaisia noin 150 päivää – Viimeisimmän lintuatlaksen mukaan Suomessa niitä on nimittäin noin 2 miljoonaa paria. Näistä tosin osa muuttaa talveksi pois.

wpoma_linnut_talitiainen

Tali- ja sinitiaisia omalla pihalla 1994. Rasvassa on enemmän energiaa kuin auringonkukan siemenissä, mutta jäätyneenä sen nokkiminen on hankalaa

wpoma_linnut_talitiainen_02

Talitiaisen energiataloutta. Lähde: Esa Hohtola: “Tuokaa Ruokaa”; Linnut 4/2011

Share