Artikkeli julkaistu alunperin 3.6.2009: Katso selitys
Aamulla 1.6.2009 retkeilin Savonlinnanseutuvilla. Kuljin metsän siimeksessä, rantaviivaa seuraten ja lintuhavaintoja tehden.
Äkkiä kuulin tulosuunnasta lievää ryskettä. Ainahan semmoinen panee sydämen kiivaammin pampattamaan.
Tällä kertaa liikkeellä oli metsäkauris, joka minut nähdessään pomppaili läheisen kumpareen yli näkymättömiin.
Kohta sen menosuunnasta kuului käheähköä ”möyrinää” (ei siis varsinaisesti murinaa) pariinkin kertaan. Siinä vaiheessa linturetkeen tulikin ihan uutta jännitystä, kun arvuuttelin, mikä siellä on.
Metsäkauriin perusteella sitä hätyyttävä ilves tuli ensimmäisenä mieleen, mutta kovin tutulta ääni kuulosti: Olin nimittäin kerran ennenkin kuullut luonnossa karhun äänen: Olin yölaulajaretkellä Kurkimäen seudulla. Lähestyessäni leppäpusikkoa siitä läksi joku iso eläin kovalla rytinällä. Loitotessaan
Linturetkillä ei passaa meluta, mutta olen sen ottanut tavakseni silloin, kun mahdollisilla karhumailla kuljeskelen. Tiedän nimittäin entuudestaan, että retkeilyalueillani liikkuu karhuja. Olen karhun vilaukselta myös kerran Sorsasalon saaressa nähnyt. Ulosteläjiä ja kynsimisjälkiä puissa on useammankin kerran sattunut hollille.
Nyt ei tullut kyllä mieleen, että tällä metsäalueella, joka kuitenkin on varsin suppea ja lähellä asutusta, olisi karhuja. Niinpä olin edennyt ihan normaaliin tyyliin eli hiljaa.
Tuon ääntelyn jälkeen koputtelin puita ja muutenkin kuljin normaalia äänekkäämmin.
Olin menossa kapenevaan niemeen ja mietin, palaanko takaisin vai jatkanko suunnitelman mukaan lähellä olevaan lahteen.
Päätin jatkaa senkin takia, että äänet kuuluivat kuitenkin menosuuntaan nähden ”turvalliselta” puolelta.
Maastossa ei kulkenut varsinaista polkua, mutta jonkin sortin kulku-ura kuitenkin. Sitten huomasin, että maassa oli revitty laikku puhtaaksi sammalista ja laikun laidassa oli ohut paju, josta kuori oli revitty irti. Vähän matkan päässä oli toinen selvempi samanmoinen teos ja nyt laikussa näkyivät kynnen jäljet (Eivät tosin erotu kunnolla kuvassa alla)
Enpä enää jatkanut matkaani, vaan etsiskelin sopivaa reittiä poispäin.
Seuraavana päivänä juttelin tapauksesta sekä alueen että sen karhuhavainnot hyvin tuntevan miehen kanssa.
Hän kertoi, että seudulla – ei tosin juuri tuolta paikalta – on tehty useampikin havaintoa karhuista.
Tulkintani aamun tapauksesta on seuraava:
Alueella oleili/oleilee karhu tai karhuja. Joko karhu todella jahtasi kaurista tai kauris sitten minua paetessaan sattui karhun hollille. Karhu hermostui siitä, että sen reviirille tuli joku häiritsemään sen (metsästys?)-puuhia ja ilmaisi tämän ääneen.
On tietenkin mahdollista mutta ei luultavaa, että kauris (tai se ilves) päästeli kyseistä ääntä?
.
Kieltämättä metsäretkillä on aika usein ”onehko olo” Mutta jos kovin herkäksi heittäytyisin, en uskaltaisi mennä metsiin ollenkaan. En kuitenkaan mikään peloton ”sankar jylhän kuusiston” missään mielessä ole.
Ehdoin tahdoin en mene hiippailemaan hissukseen mahdollisille karhureviireille, vaan tosiaan koputtelen puita ja lauleskelenkin kulkiessani luottaen siihen, että karhu kyllä ihmistä väistää, jos sitä ei yllätetä.
Pyörällä metsäteitä ajellessani rimpauttelen kelloa aika usein ja varsinkin silloin, kun kulku vie umpimetsän läpi.
Jälkeenpäin tätä tapausta pähkäillessäni mieleen hiipi myös pelottavampia ajatuksia: Entäs jos olisin sattunut kulkiessani kauriin ja karhun väliin? Silloin edelleen Aleksis Kiven runon sanoja lainatakseni, ”Tapiolan vainiolla karhun kanssa painii lyön” olisi saattanut toteutua (tosin ilman tuota täysin epärealistista otetta minun taholtani) ja ”…maailma unholaan jääköön” olisi ehkä ollut konkreettisesti totta.
