Prospektorin kaivoskuilun päälle rakennettu kaivoskämppä. Kuvat retkeltä
Prospektorin kaivoskämppä 13.9.2023
Prospektorin kaivoskämppä 13.9.2023

Lapin kultakuume iski myös Saariselän alueelle. Reitin nimi tulee Aktiebolaget Prospektor- yhtiöstä, jonka omistukseen päätyi lopulta 470 valtausta laajalla alueella Kaunispäältä Kakslauttaseen saakka.
Kullan löytämiseksi yhtiö aloitti mittavat rakennus-, tie- ja louhintatyöt alueella. Syvin kaivoskuilu oli Luton eli Prospektorin kaivos. Sen kohdalla on päivätupa, kaivoskämppä.
Kultaa ei löytynyt tarpeeksi ja yhtiö lopetti toimintansa vuonna 1902.

Lähteitä

Retken kartta

Minulla oli gps-laite ja siihen tallensin tämän kulkemamme reitin.
Valikoiman kuvia sijoitin niiden paikkatietojen perusteella paikoilleen: paikkamerkistä avautuu siinä otettu kuva.
Laitoin kartalle myös suurimman kultahipun löytöpaikan. Siihenkin voi tarkemmin tutustua noissa lähteissä.
Polku, moni paikoin oikeastaan tie oli erittäin helppokulkuinen ja rinteet olivat loivia. Alkumatkasta oli vanhaa metsää, puronotkelmia ja alkavaa maaruskaa.
Kun asetuimme syömään eväitä, kuukkeleita ilmaantui useita ruokaa hamuamaan. Loppumatka oli aika tylsää kävelyä männikössä. Helpot geokätköt piristivät matkaa.

Retken kuvat

Saariselkä;Prospektori 13.9.2023_03_2048
Saariselkä;Prospektori 13.9.2023_05_2048
Saariselkä;Prospektori 13.9.2023_08_2048
Saariselkä;Prospektori 13.9.2023_09_2048
Saariselkä;Prospektori 13.9.2023_10_2048
Saariselkä;Prospektori 13.9.2023_11_2048
Saariselkä;Prospektori 13.9.2023_15_2048
Saariselkä;Prospektori 13.9.2023_15b_2048
Saariselkä;Prospektori 13.9.2023_20_2048
Saariselkä;Prospektori 13.9.2023_21_2048
Saariselkä;Prospektori 13.9.2023_22_2048
Saariselkä;Prospektori 13.9.2023_23_2048
Saariselkä;Prospektori 13.9.2023_26_2048
Saariselkä;Prospektori 13.9.2023_27_2048
Saariselkä;Prospektori 13.9.2023_29_2048
Saariselkä;Prospektori 13.9.2023_31_2048
Saariselkä;Prospektori 13.9.2023_35d_2048
Saariselkä;Prospektori 13.9.2023_36_2048
Saariselkä;Prospektori 13.9.2023_37_2048
Saariselkä;Prospektori 13.9.2023_43_2048_kuva_13
Saariselkä;Prospektori 13.9.2023_46_2048
Saariselkä;Prospektori 13.9.2023_47_2048
previous arrow
next arrow
Shadow
Share
error: Content is protected !!