Tälle etusivulle valitsen aika ajoin vaihtuvan ajankohtaisen tai muuten kiinnostavan aiheen tai aiheita.
Siihen liittyvät artikkelit pyörivät ylhäällä. Niihin voi olla linkki myös tällä etusivulla.
Kuopio 250 vuotta
Artikkeleista ja ajankohtaisuudesta
Aikaisemmin julkaistuihin artikkeleihin olen voinut lisätä uutta ja ajankohtaista sisältöä tai olen ne muuten päivittänyt.
Oikeaan palkkiin ilmaantuu näitä artikkeleja silloin, kun seuraan kyseisiä aiheita aktiivisesti ja niihin on tullut oleellista uutta tietoa tai olen tehnyt kokonaan uuden artikkelin.
Artikkelin kategoriat ovat oikeassa palkissa ja niistä pääsee katsomaan kaikki ko. kategoriaan sijoitetut artikkelit.
Avatun artikkelin otsikon yläpuolella näkyvät ne kategoriat, joihin ko. artikkeli on sijoitettu: Niitä pääsee katsomaan myös sitä kautta.
X: ssä ja Instagrammissa seuraan biologiaa ja maantiedettä sekä muita itseäni kiinnostavia aiheita kuten historiaa ja taidetta. Instaan laitan omia piirroksiani.