Matkalla Kuopiosta Tampereelle on tien levikkeillä, Korpilahden eteläpuolella info-taulut, joissa esitellään Struven ketjua ja sen Puolakassa olevaa yhtä pistettä, joka on Oravivuorella. Monta kertaa on ollut ohi ajaessa mielessä, että siellä pitäisi käydä.
25.9.2022 oli sitten hyvä sää ja ruskaakin: niinpä sinne kiipesimme.
Struven ketju on tärkeä osa maapallon kartoitus- ja mittaushistoriaa. Ketju on nimetty saksalaisen tähtitieteilijän Friedrich George Wilhelm Struven mukaan. Hänen johdollaan tehtiin ketjun mittaukset. Varsinaiset pisteet ovat kallioon porattuja, muutaman sentin halkaisijaltaan olevia reikiä, joissa oli metallilaatta. Sellainen on nähtävissä myös Oravivuoren näkötornin vieressä – tosin ilman laattaa: ne ovat hävinneet muistakin pisteistä. Oravivuoren piste tehtiin vuonna 1834. Siitä lähtien Oravivuori on ollut yksi Suomen geodeettisista peruspisteistä.
Ketjun perimmäinen tarkoitus oli kolmiomittaustekniikan avulla selvittää maapallon tarkka muoto ja koko. Mittauksia tehtiin vuosina 1816–1855. Struven ketju alkaa Mustanmeren rannalta Ukrainan Izmailiasta ja kulkee lähellä 26° E- pituuspiiriä Norjan Hammerfestiin.
Ketju otettiin vuonna 2005 mukaan Unescon Maailmanperintölistalle. Sen pisteistä 34 on valittu edustamaan koko ketjua. Niistä pidetään huolta ja ne on suojeltu. Suomessa on kuusi tällaista pistettä.
Ennen gps-laitteiden käyttöä kolmiomittaustekniikkaa käytettiin Suomen kartoituksessa. Sitä varten mäkien päälle rakennettiin kolmiomittaustorneja. Huonoon kuntoon menneet tornit on turvallisuussyistäkin purettu. Muutama on kunnostettu tai rakennettu samalle paikalle uusi torni muistomerkiksi: näin myös Oravivuorella ja Kaunispään laella Lapissa (kts artikkelini: Maisemia: kuva kartalla.)
Oravivuoren kallioon Suomen geodeettinen laitos mittasi ensimmäisen luokan kolmiomittauspisteen vuonna 1930. Se on 43 senttimetrin päässä Struven ketjun pisteestä.
Oravivuori
Kuvia
Struven ketju
- Wikipedia
- Maanmittauslaitos
- Maanmittauslaitos; Tietoa Struven ketjusta matkailijoille
- Maailmanperinto.fi
- Maailmanperinto.humak.fi
- Unesco; Struve Geodetic Arc
YLE
Kolmiomittaus
Kotiseudun kolmiomittaustornit
Kotiseudullani oli kolme kolmimittaustornia.
Västinmäen torni oli paikoillaan vielä 1960-luvulla ja se on tutuin, koska sinne kiipesinkin. Se liittyi lintuharrastukseni alkuvuosiin, josta kerron Muuruveden Kotiseutuyhdistyksen sivulla.
Siellä on myös paikkakuntalaisen muistelus Kolmannen Konttimäen tornista artikkelisssa “Muuruveden mäkiä“: Se näkyi Västinmäeltä, mutta en siellä koskaan käynyt.
Kolmas torni ei ollut Akonmäellä, kuten muistelin ja tähän alunperin kirjoitin. Varmistin asian tutulta paikkakuntalaiselta: torni oli Pitkämäellä. Siitä minulla ei siis ollut muistikuvaa.