Nilsiä; Sänkimäki 30.9.2024_panoraama

Aika usein tulee eteen tilanteita, joissa olisi tarvetta jakaa jonkun paikan sijainti muille kartalla. Lintuharrastuksessa tyypillinen tapaus on sellainen, että haluaa tiedottaa muille jonkun harvinaisuuden, ”rarin” paikan. Voi myös jakaa vaikka oman kesämökin sijainnin tai hyvän kalapaikan – No! Ehkä ei sitä.
Google Mapsissakin tämä onnistuu, mutta varsin suurpiirteisesti ja hankalasti. Sen käyttöä ei tässä tarkastella.
Karttaselain on tämmöiseen hyvä mobiilisovellus. Siinä paikan saa merkittyä tarkasti. Sen hyvä puoli on myös se, että paikat saa talletettua itselleen. Vastaanottaja saa nähtäväkseen kartan, jota voi liikutella, vaihtaa mittakaavaa ja sen avulla voi paikalle suunnistaa. Pelkän kuvakaappauksen käyttö kartasta vaatii erikseen jonkin karttasovelluksen.
Maanmittauslaitoksen Karttapaikassa paikan merkitseminen ja jakaminen vaikkapa sähköpostiin on myös mahdollista, mutta sen käyttö kännykällä on vähän hankalaa ja paikkoja ei saa siinä itselleen talteen.

Selostan tässä kuvakaappauksin, kuinka paikan merkitseminen ja jakaminen tapahtuu.

Karttaselain

Sovelluksesta on saatavana sekä ilmainen että maksullinen versio. Ilmaisella pärjää hyvin.
Sovellus toimii myös Web- versiona tietokoneen selaimella. Siihen päivittyvät mobiiliappiin laitetut paikat ja reitit ja myös toisin päin, kun sovellukseen on tili ja sinne on kirjautuneena.
Jakolinkin vastaaonottajalla ei tarvitse olla itsellään sovellusta asennettuna.

Ensiksi merkitään haluttu paikka kartalle. Sen jälkeen sen voin jakaa heti suoraan tai sitten niin, että tallentaa sen ensin itselleen. Suosittelen jälkimmäistä vaihtoehtoa, koska silloin paikka on edelleen käytössä mahdollista uutta jakoakin varten. Muutenkin on mukava laittaa talteen eri avainsanojen (kategorioiden) alle tärkeitä ja mielenkiitoisia paikkoja.
Jos jaat jo aikaisemmin tallentamasi paikan sijainnin, pitää tarkistaa, että jaettava paikanmerkki on samassa kohden kuin se tallennettu paikka: Et siis silloin jaa tallennettua paikkaa (se näkyy vain sinulle) vaan samalle kohti laitetun paikkamerkin osoitteen.
Jakamiseen on useita vaihtoehtoja:
Lähijakamisessa tulee näkyviin mm. yksittäisten henkilöiden, kuten tuttujesi sähköpostit, Facebook- ja WhatsApp- ryhmät. Voit jakaa paikan suoraan heille/niille.
Linkkijakamisessa valitset listalta, mihin mediaan haluat sijainnin jakaa.
Näissä edellä mainituissa on minusta se huono puoli, että pitää olla tarkkana sen suhteen, että viesti menee varmasti oikeaan paikkaan. Jos näin ei käy, pitää valmiiksi avautunut viesti sitten ennen lähettämistä poistaa.
Itse teen varmuuden vuoksi niin, että kun olen kopioinut jaettavan paikan osoitteen, avaan erikseen sen sovelluksen, sähköpostin, WhatsApp- ryhmän tai vaikkapa Facebook- sivun, johon viesti on tarkoitettu ja liitän kopioimani osoitteen siihen sopivin saatesanoin. Voin myös ennen lähettämistä testata kännykän selaimella, avautuuko linkki oikeaan paikkaan.

Paikan lisääminen ja jako suoraan

Tässä on hypoteettisena esimerkkinä linturetki Tuusniemen Koivulahden lintutornille. Tornista lähipellolle kaukoputkella katsottaessa näkyi valkoposkihanhiparvessa punakaulahanhi.

Karttaselain: paikan lisääminen
Karttaselain: merkityn paikan jakaminen
Karttaselain: merkityn paikan jakaminen
Karttaselain: paikan jakaminen suoraan ilman tallentamista
Paikan tallentaminen ja jakamistapoja
Karttaselain; Paikan tallentaminen
Karttaselain: karttalinkin jakamisen vaihtoehdot
Karttaselain: paikan lähijakaminen
Karttaselain: linkin jakaminen
Suositeltava tapa paikan osoitteen jakamiseen ja vastaanottajan näkymä
Karttaselain. suosittelemani tapa paikan jakamiseen
Vastaanottajan näkymä

Paikan jakaminen Karttapaikassa

Karttapaikkaan

Karttapaikka; Maanmittauslaitoksen avoimen tietoaineiston Nimeä CC 4.0 -lisenssi
Karttapaikka; Maanmittauslaitoksen avoimen tietoaineiston Nimeä CC 4.0 -lisenssi
Karttapaikka; Maanmittauslaitoksen avoimen tietoaineiston Nimeä CC 4.0 -lisenssi
Karttapaikka; Maanmittauslaitoksen avoimen tietoaineiston Nimeä CC 4.0 -lisenssi
Karttapaikka; Maanmittauslaitoksen avoimen tietoaineiston Nimeä CC 4.0 -lisenssi
Karttapaikka; Maanmittauslaitoksen avoimen tietoaineiston Nimeä CC 4.0 -lisenssi








Share
error: Content is protected !!