Vappuvapaalla pääsin karhun jäljille:
Sukulaisten maatilan läpi kulkevaa tietä, ihan päärakennuksen läheltä oli karhu köpötellyt yöllä. Noita jälkiä jo kuvasin, mutta vielä paremmat jäljet olivat painuneet tielle, jota usein kuljen linturetkilläni kuten myös 29.4.2012 – Jääköön tarkempi paikka tässä kertomatta.
Takakäpälän pituus on noin 15 cm ilman kynsiä. Jos tulkitsen jälkiä oikein niin tämän mitan ja etukäpälän painauman perusteella kyseessä saattaa olla nuori uros.
Tiedossa on, että niillä seuduin missä retkeilen ja myös marjastamme, oleskelee useampiakin karhuja.
Ymmärtääkseni jossain täällä päin – siis meikäisen kesäreviiriin nähden – on tehty mielenkiintoista tutkimusta siitä, miten lähelle karhu päästää ihmisen ennen kuin se lähtee “karkuun”.
Tätä tutkimusta selostaa Janne Sundell Biologian ja maantieteen opettajien liiton BMOL:n lehden Naturan viimeisimmässä numerossa. Tutkimuksesta on lyhyt selostus myös Suomen Luonnon numerossa 3/2010.
Tutkimus vahvistaa sen tiedon, että karhu normaalisti väistää ihmistä ja tekee sen niin huomaamattomasti tai piiloutuu paremmin, ettei ihminen edes tiedä olleensa siitä ehkä vain muutaman kymmenen metrin päässä.
Tutkimuksessa käytettiin satelliittipaikannus- tekniikkaa. Tutkimusavustajat – ilmeisen oikealla, pellottomalla asenteella ja
GPS-GSM- seurantalaitteella varustetut koehenkilöt lähestyivät samanmoisella laitteistolla varustettua “pantakarhua”. Karhu oli päivälepopaikassaan, mutta koehenkilöt eivät tienneet karhun sijaintia. Tutkimusavustajat liikkuivat pareittain keskenään jutellen. He eivät tienneet karhun olinpaikkaa. Lähestymisen he aloittivat runsaan kilometrin päästä ja heidät ohjattiin kulkemaan karhun alkuperäisen paikan n 50 metrin päästä. Koe toistettiin 50 kertaa ja koekarhuina oli aukuisia uroskarhuja. Kun laskettiin karhujen pakoetäisyyksien mediaani, se oli 61 metriä. Tilannetta voitiin siis seurata lähes reaaliajassa tietokoneen ruudulta ja karhun sekä koehenkilöiden sijannista saatiin myös karttakuva.
Karhut eivät sännänneet pakoon pusikko rytisten, vaan lähes aina hiljaa hiippaillen. Joskus kävi myös niin, että karhu uteeliaanoloisesti ensin lähestyi koehenkilöitä ja väisti vasta sitten.Vain kerran koehenkilöt näkivät karhun ja silloin karhu oli jo 10 metrin päässä.
Minullekin tärkeä tieto metsissä liikkuessani ja marjareissujakin varten on se, että karhut valitsevat päivämakuupaikoikseen tiheitä metsiä kuten taimikkoja tai ojitettuja soita, joilla kasvaa tiheässä kitukasvuisia puita. Karhut liikkuvat enimmäkseen hämärässä ja yöllä eivätkä ne tällöin välttele edes aivoimia tieuria, kuten kuvani osoittavat.
Sen verran olen karhumailla luontoretkillä liikkunut, että karhut ovat varmaan havainneet minut ehkä jo monta kertaa, mutta itse olen karhun nähnyt luonnossa vain kerran ja silloinkin vilaukselta.
Kaksi kertaa olen kyllä “törmännyt” karhuun. Lintujen tarkkailu vaatii hiljaa liikkumista ja jopa hiipimistä. Tämä on taas juuri semmoista liikkumistyyliä, mitä karhujen olopaikoilla pitäisi välttää. Toistakymmentä vuotta sitten hiippailin iltayön kähmyssä Kuopion Kurkimäessä erääseen notkelmaan, kun leppäpuskasta noin kymmenen metrin päästä kuului kova rytinä ja joku otus lähti kumeaa ääntä päästellen kovaa vauhtia minusta pois päin. Itse asiassa en tuolloin edes ensin älynnyt sitä karhuksi. Olin niin lähellä asutusta ja olin nähnyt samaisessa notkelmassa aikaisemmin hirviä, että semmoiseksi rytisijää tuossa tilanteessa luulin. Vasta jälkeen päin, kun olin kuunnellut karhun ääntä netistä, säikähdin todella: Mitä jos se olisikin ollut poikasen kanssa!
Alkukesällä 2010 tein pesimälinnuston Atlas- kartoitusta Haponlahden seutuvilla, kun takaa kuului ääntä: Metsäkauris juoksi kovaa vauhtia ihan lähelle minua. Minut havaitessaan se poukkasi kumpareen taakse ja kohta siitä suunnasta kuului minulle jo tutummaksi tulleita kumeita murahduksia. Tunnustan tuolloin todella pelänneeni. Sydän läpätten en enää perääntynyt hiljaa, vaan koputtelin puita kepakolla ja viheltelin – taisinpa jotain itsekseni siinä puhellakin. Mitäpä olisi tapahtunut, jos olisin joutunut saaliin ja sitä ajavan karhun väliin?
Tapauksen jälkeen kävin vielä jututtamassa paikallista, karhuistakin tietävää asukasta ja hän oli sitä mieltä, että karhu se ilmeisesti oli.
Retket ja marjareissut jäisivät tekemättä, jos koko ajan karhuja pelkäisin. Sen verran kuitenkin olen aralla mielellä enkä koe olevani mikään “sankar jylhän kuusiston”, että peitteisessä maastossa yksin kulkiessani tai metsäteitä pyöräillessäni pidän jotain ääntä silloin tällöin, etteivät karhut tulisi yllätetyksi.
