Katsoin muutama viikko sitten televisiosta elokuvan ”Rautatie”. Se on YLE:n tuotantoa ja löytyy Areenasta.
Elokuva perustuu Juhani Ahon esikoisromaaniin vuodelta 1884. Romaanin ja filmin kuvaamaa elämää satavuotiaassa Suomesta tuskin enää löytyy. Jotenkin vain ajatuksissani alkoivat kiertää yhtymäkohdat nykyaikaan ja niistä tässä tarinoin.
Jutun kuvituksena on piirroksia, joissa olen käyttänyt mallina elokuvasta ottamiani kuvankaappauksia. Tähän olen saanut YLE: ltä luvan.
- Elokuvan esittely (Wikipedia)
- YLE : Muistikuvaputki (tietoa elokuvan kuvauspaikoista)
- YLE Areena
- Romaanin esittely (Wikipedia)
En tässä selosta tarinan sisältöä sen tarkemmin. Kirjan julkaisun aikaan keskusteltiin siitä, pilaileeko Aho ”ymmärtämättömien” mökkiläisten kustannuksella. Silloinkin katsottiin, ettei näin ole. Kirjailija suhtautuu Matin ja Liisan junankatsomismatkan valmisteluihin ja itse matkaan tuota ihmettä katsomaan lämpimällä, ymmärtävällä huumorilla. Toivon, että tässä jutussa ja sen kuvissa pääsisin samaan.
Leppoisaa elämää – Leppoista elämää!
Tässä hektisessä työn ja vapaa-ajan pyörityksessä on tullut suorastaan muotiin ns. ”downshifting” ja ”elämän hidastaminen” sekä hyggeily. Aiheesta on kirjoitettu paljon oppaita ja kurssejakin on tarjolla runsaasti.
Matin ja Liisan elämään verrattuna nämä nykytrendit ovat pikkunäpertelyä.
He pähkäilivät muutaman viikon, lähteäkö sitä rautatie- ihmettä katsomaan. Sitten, kun päätös oli tehty, he odottivat rauhassa kesän tuloon asti, jotta Lapinlahdelle pääsi sulaa maata pitkin jalan eikä tarvinnut rospuuton aikaan rämpiä.
Luulenpa, että jo pelkkä hitaasti etenevän elokuvan katsominen on suurelle osalle ihmisistä suorastaan kärsimystä: Eihän siinä pitkään aikaan ”tapahdu” juuri mitään. Minkä nyt Liisa joskus kehrää (savolaisittain ketruita tekee) ja Matti virittelee piippuaan monta minuuttia. Syöminenkin on hyvin harkitusti ja hitaasti suoritettu toimi. Keskustelu on lähinnä arkisten tapahtumien kommentointia ja toisen todellisten aatoksien verkkaista arvuuttelua.
Junamatkalla on sitten jo hiukan ”aksonia”.
Etenkehtailua
Tuommoisen otsikon laitoin, vaikka ei se ihan täsmälleen määritelmänä tähän asiaan sovi.
En tiedä, onko tämä käyttäytymispiirre enää savolaisille tyypillistä vai vallan hävinnyt sosiaalisesta kanssakäymisestä.
Tarkoitan seuraavaa:
Jos joku asia todella kiinnostaa ja jopa houkuttelee toteutukseen, sitä ei passaa tutulle, naapurille eikä ehkä myöskään puolisolle näyttää. Pitää olla ikään kuin asia ei koskettaisi yhtään. Kysyjälle pitää vastata mutkikkain sanakääntein ja kiertoilmauksin, ettei vain paljasta kiinnostustaan asiaan. Olisi myös hyvä jotenkin latistaa se asia tai kohde, mitä kovasti kehutaan ja katsomaan pyydetään, ettei vain näyttäisi tai kuulostaisi siitä liian innostuneelta.
Tämmöistä kuvataan elokuvassa herkullisesti.
Nykyajassa ja etenkin mediassa melkein kaikki on ”mahtavaa”, ”hirvittävän hyvää”,”sairaan siistiä”…ja tämä pitää ilmoittaa kaikille suureen ääneen ja heti.
Puolisoiden suhteesta
”Siinä on vanha luuta nenäs alla – Mitäs siinä killistelet – Pässilläkin on pitempi järki kuin akoilla”
Yllä esimerkkejä Matin ja Liisan sanailusta. Välillä mökötetäänkin oikein kunnolla. Minusta elokuva sopisi kuitenkin erittäin hyvin vaikkapa opetusmateriaaliksi avioparileirille tai -kurssille esimerkkinä hyvin toimivasta parisuhteesta.
Kovistakin sanailuista huolimatta kaikessa keskinäisessa kanssakäymisessä, pienissä eleissä ja ilmeissä paistaa läpi erittäin suuri lämpö ja huolenpito puolisoa kohtaan. Katsokaapa vaikka, miten Matin saapas vippasee, kun hän juosten vie Liisalle rekeen ne ”ketruukset”, jotka Liisa unohti ottaa mukaan lähtiessään pappilaan. Matti oli unohtanut jättää ne ruustinnalle omalla käynnillään. Hellyttävä hetki on myös se, kun Liisa asettelee Mattia lepuulle radan varteen, kun kulkumiehen tarjoilema viina pyörrytti rakkaan puolison pään.
Miehenä hoksasin taas sen, miten ovelia (positiivisessa mielessä) naiset ovat, kun pitää saada joku asia todella vireille tai ihan toteutukseen. Sehän onnistuu niin, että antaa miehen luulla, että idea oli alunperin hänen – Tuntuuko tutulta?
Kyllähän Mattikin osaa vetää oikeasta narusta, mutta Liisan muikeat ilmeet ovat todella katsomisen arvoisia, kun päätös matkasta alkaa Matilla kypsyä.
Jutun piirroksista
Jos haluatte katsoa oikean taiteilijan kuvitusta Rautatie- romaaniin, etsikää käsiinne sen alkuperäispainos tai sen näköispainanne: Siihen on Eero Järnefelt tehnyt piirrokset.
Häneen minulla on koti- ja asuinpaikkani takia erityissuhde. Luin vastikään hänen veljensä Arvidin teoksen ”Vanhempieni romaani”. Siinähän muistellaan myös perheen Kuopion aikaa.
Minulla oli heti elokuvaa katsoessani mielessä, että siitä olisi mukava tehdä lyijykynäpiirroksia. Se on tekniikka, minkä parhaiten (omalla tyylilläni) hallitsen ja se sopii nimenomaan vanhojen asioiden kuvaamiseen.
Erityistavoitteena minulla oli taas kerran harjoitella ihmisen piirtämistä. Se on jostain syystä ollut minulle aina vaikeaa. Kasvojen piirtäminen on erityisen haasteellista ja lähes ylivoimaista on minulle ollut saada niistä näköiset, tunnistettavat. Kuten asiaa harrastavat tietävät, pienikin muutos posken kaaressa, suun varjostuksessa tms. saattaa ”pullauttaa” näköisyyden esille. Sitten kun kuvaa rupeaa hiukankin ”tuunamaan”, näköisyys häviää…ja taas kumittamaan.
Katsojan arvioitavaksi jää, miten olen näissä piirroksissa onnistunut.
Alkuperäispiirrokset ovat luonnospaperilla ja valkealla pohjalla. Tässä olen taustoittanut ne sivulle sopivaan väriin.
Kävin YLE:n kanssa neuvonpitoa siitä, saanko ylipäätään käyttää elokuvasta ottamiani kuvankaappauksia mallina piirroksissa. Periaatehan on semmoinen, että silloin, kun piirros tulkitaan ”itsenäiseksi teokseksi”, on siis tarpeeksi omaperäinen eikä suora kopio kuvasta, sen käyttöön mallina ei tarvitsisi edes pyytää lupaa. Koska nyt kyseessä on kuitenkin elokuva ja piirsin myös siis malleina näyttelijöitä, tilanne oli erilainen.
Alkuun näytti siltä, että lupaa ei tule ainakaan ilman muuta. Sitten lähetin pari piirrosta malliksi. YLE:n Elävän arkiston henkilöt paneutuivat asiaan oikein kunnolla, etsivät sovellettavat pykälät ja ennakkotapaukset ja näin tämän miellyttävän konsultaation lopputulos näkyy täällä. Toivottavasti sielläkään ei vallan olla pettyneitä tältä osin tähän juttuuni.
