Miksi tässä on alussa kuva navetan pihasta?
No siksi, että muistan elävästi aamun 21.7.1969: Odottelin tuossa muistaakseni heinäpellolle lähtemistä.


Silloin Muuruveden maatalouskoulun navetan piha oli toki hiukan eri näköinen kuin tässä muutama vuosi sitten otetussa kuvassa.

Olo oli  varsin pölmästynyt, ei pelkästään lyhyen yöunen takia vaan siihen johtaneesta syystä:
Olihan myöhään illalla ja läpi yön seurattu Saloran televisiosta, kun ihminen laskeutui ensimmäistä kertaa Kuun pinnalle.

Apollo 11 oli lähtenyt kohti Kuuta 16.7.1969



Suora lähetys laskeutumisesta “Rauhallisuuden merelle” oli erittäin jännittävää seurattavaa , kunnes “Kotka on laskeutunut”-sanoma kertoi onnistumisesta.
Kuultiin Neal Armstrongin ensimmäiset sanat, kun hän laskeutui “Lemin” viimeiseltä portaalta Kuun kamaralle.  Ylen suorassa lähetyksessä ne jäivät osin selostuksen alle.
Pasi Rutasen raportointi USA:n puolelta ja Pertti Jotunin kommentit Suomen “kuustudiossa” palautuvat vieläkin mieleen.

Jälkeenpäin on käynyt ilmi, että laskeutumisen kriittisillä hetkillä lennonjohtoon tuli kahteenkin kertaa dataa, jonka mukaan laskeutumisaluksen järjestelmissä oli sellaista vikaa, että laskeutuminen olisi pitänyt oikeastaan keskeyttää. Vastaava lennonjohtaja ei kuitenkaan tällaistä määräystä antanut, vaan antoi luvan jatkaa luottaen siihen, että vika ei ole liian kriittinen.
On myös selvinnyt, että ihan loppuvaiheessa Armstrong otti käyttöön käsiohjauksen automaation sijaan, mutta ei kertonut heti tästä lennonjohdolle. Hän ohjasi aluksen parempaan paikkaan juuri ja juuri ajoissa ennen kuin laskeutumiseen varattu polttoaine loppui.

Siitä, mitkä Armstrongin sanat ihan tarkkaan ottaen olivat on keskusteltu:

“That’s one small step for [a] man, one giant leap for mankind”  (Sanoiko hän tuon a-artikkelin?)

Viimeisimpiä aiheeseen liittyviä uutisia on se, että Nasa oli vahingossa hukannut Kuuhun laskeutumisen alkuperäiset nauhoitteet ja ne ovat päätyneet huutokaupattavaksi.

Ensimmäisten Kuussa kävijöiden lennon jälkeinen elämä oli varsin erilaista. On sinänsä mielenkiintoista, että Armstrong vetäytyi lähes täysin julkisuudesta, vaikka hänelle olisi ollut vaikka minkälaista, “brändia” ja sankarin roolia tarjolla.
Katsoin hänestä kertovan elokuvan “Ensimmäisenä Kuussa“, joka varsin hienosti valotti hänen persoonaansa.
Toisena Kuun pinnalle laskeutunut Edwin Aldrin on ollut varsin paljon julkisuudessa ja komentomoduulissa Kuuta kiertänyt Michael Collins  toimi mm. avaruusmuseon toiminnanjohtajana.


Uusia kuulentoja vasta suunnitellaan vuosien päähän tulevaisuuteen.
On todella hämmästyttävää, miten se nyt tuntuu niin vaikealta, jopa haaveelta, kun tietotekniikkakin on kehittynyt valtavasti noista ajoista: Tämä koneeni, jolla tätä juttua teen on varmaan tuhansia kertoja tehokkaampi kuin silloiset vehkeet.
Silloin toki oli isona pontimena kilpailu avaruuden valloituksesta USA:n ja Neuvostolliton kesken ja muistissa presidentti Kennedyn innostava puhe.
Rahaakin löytyi Apollo- lentoihin, vaikka niistä kovaa poliittista vääntöä kulissien takana käytiinkin.


Lähteitä:

YLE; Kuustudio:




Apollo- lennot osaltaa innostuvat avaruusharrastukseen, jonka muistoja tuolta ajalta ovat nämä piirrokseni

Piirsin Lemin kesällä 1969
Hahmotelmiani avaruusaluksiksi; Piirsin joskus 1960- luvun loppupuolella

Twitteristä:




[Artikkelin alkuun]

Share
error: Content is protected !!