Artikkeli julkaistu alunperin 11.11.2010:Katso selitys
Viimeisimmässä Luonnon Tutkijassa (3; 2010) Pertti Koskimies ruotii monisivuisessa kirjoituksessaan vasta julkaistua kirjaa “Bongauksen hurma – Lintuharrastuskirjoituksia” (Toim. Ari Linna; Sammakko. Turku).
Jo Koskimiehen kirjoituksen otsikko “Bongauksen harha” antaa osviittaa tesktin sävystä ja kirjakritiikin tarkoituksesta. Kun väliotsikkoina ovat mm. “Bongaus ei tuota tieteellistä tietoa”, “Bongaus tuhoaa luontoa” ja “Työtä sosiologeille ja psykologeille” ei ole epäselvyyttä siitä, miten Koskimies suhtautuu tähän lintuharrastuksen muotoon – Siis mihin?
Bongauksella (BirdLife) sanan alkuperäisessä merkityksessä tarkoitetaan sitä, että lintuharrastaja pyrkii havaitsemaan mahdollsimman monta lintulajia eli hän kerää ns. “pinnoja”. Parhaimmillaan/pahimmillaan tästä seuraa se, että bongari hakeutuu aikaa, vaivaa, bensaa (perhettään?) tms. säästämättä sinne, missä on tavattu hänelle itselleen uusi, useimmiten siis harvinainen laji.
On ihme, jos tämä Koskimiehen kirja-arvostelu ei herätä vilkasta ja kärjekästäkin keskustelua lintuharrastajien ja -tutkijoidenkin piirissä. Onhan kirjoittaja maankuulu ja arvostettu lintumies ja hänen kritiikkinsä suorastaan tyrmää “bongauksen” ja jopa leimaa sitä harrastavia ihmisiä varsin negatiivisesti.
Itse olen sekä tiedoiltani että harrastuneisuudeltani kääpiösarjaa Koskimieheen verrattuna, mutta muutama omakin ajatus tähän lopuksi aiheesta.
En Koskimiehen tapaan kokonaan tuomitse bongausta, mutta aika ajoin kyllä esim. ihmettelen, miten jonkun “rarin” perään pitää ajaa autolla satoja kilometrejä. En tunne ketään “himobongaria” omasta harrastuspiiristä, mutta pinnankerääjiä kyllä. Minusta he puolustelevat harrastustaan ihan asiallisesti ja minusta varsinkin yksi näkökohta siinä ansaitsee positiivisen kommentin: Bongari oppii tunnistamaan uusia lajeja ja voi näin opastaa myös muita lajimäärityksissä.
Minun mielestäni bongarit ainakin täällä Savossa yleisesti ottaen osaavat käyttäytyä luontoa ja ko. harvinaisuuden löytöpaikkaa ja sen asujamistoa (sekä eliö- että ihmis-) kunnioittaen. Harmitusta tunnen, jos bongarit ajelevat tai muuten kuljeksivat heille vieraissa paikossa miten saattuu ja näin lyövät huonon leiman ylipäätään lintujen tarkkailuun paikallisten asukkaiden silmissä ja myös luonnonsuojelumielessä.
Bongaaminen voi parhaimmillaan olla hyvinkin positiivinen ja sosiaalinen tapahtuma. Muutama vuosi sitten savolaiseen pihapiiriin ilmestyi ruokintapaikalle muistaakseni taigasirkku tms. Kun se näki vain ko. kodin olohuoneesta, talonväki järjesti siihen mahdollisuuden – taisivat jopa kahvit tarjota!
