Kolovesi; Nahkiaissalon luontopolku
Tämän Koloveden kansallispuistoon kuuluvan polun olen kiertänyt kolme kertaan 10.6.2013 ja 23.6.2016 perheen kanssa ja 28.5.2025 yksin lintujen atlaskartoitusta samalla tehden. Kuvat 10.6.2013 Kuvat 28.5.2025
Tämän Koloveden kansallispuistoon kuuluvan polun olen kiertänyt kolme kertaan 10.6.2013 ja 23.6.2016 perheen kanssa ja 28.5.2025 yksin lintujen atlaskartoitusta samalla tehden. Kuvat 10.6.2013 Kuvat 28.5.2025
Kävelimme eilen, juhannusaattona osan Enonkosken Ihamaniemen luontopolusta. Reitti on ihan mukava ja sopii myös lapsille.Eilen kyllä paarmat häiritsivät varsin paljon lähes helteisessä säässä. Reitin mielenkiintoista nähtävää ovat mukurakuuset Verkkonimessä.Hauska oli…
Lauantaina 7.7.2018 olin mukana kotiseuturetkellä. Retken järjestivät Kulttuuriosuuskunta Vehrä ja Enonkoski- Seura ry. Joissain retken kohteissa olin aikaisemminkin käynyt mutta sekä niistä että minulle ihan uusistakin paikoista saimme todella paljon…
Tein tämän retken 26.6.2018. Teiden varsien kukkaniityt olivat parhaimmillaan, mutta eivät kännykkäkuvissa ole edukseen. Kuvia
Perinteisesti, Enonkosken kalamarkkinoiden yhteydessä 1.7.2017 oli myös hiekanveiston kilpailu.Tällä kertaa taiteilijat 13 maasta kilpailivat EM- tittelistä.Teemana oli luonnollisesti nyt Suomi 100 vuotta. Teemaa on veistoksissa käsitelty taitavasti ja monipuolisesti. Näköisveistoksina…