Viime päivät ovat olleet luontoretkeilijälle etenkin aamuisin hienoa aikaa. Yöpakkasten kovettamilla hangilla pääsee kävelemään kätevästi vaikka minne. Kun tänä aamuna oli vielä aurinkoinen sää, käpsehdin muutaman kilometrin lenkin. Tässä on tarinaa siitä kuvien ja asiaan liittyvien linkkien kera.
Artikkelia päivitetty 23.3.2015 karhuosuudessa
Kuvat eivät näy – Pitäisi päivittää.
Valoa ja varjoa sekä karhun jälkiä jäässä
Retkellä kävin suolla ja sen lähellä olevilla on vesiputeroilla, jotka ovat alun perin olleet savenottokuoppia. Kesäisin niille on hankala mennä, koska ne ovat upottavan rääseikön keskellä.
Nyt niille pääsi hankiaista pitkin kätevästi ja jään päällä niitä oli mukava tutkailla ja kuvata.
Aikaisempien, lämpimien päivien – tai tässä tapauksessa todennäköisesti öiden – aikana jään päälle syntyneessä sohjossa oli kävellyt muitakin: Pinnalta pehmenneeseen jäähän oli melko selvästi jäänyt karhun jälkiä.
Jäljet olivat auringonpaisteessa levinneet ja sitten pakkasessa jäätyneet, mutta kyllä nämä minusta olivat karhun jälkiä. Niitä meni lammikoilla myös ristikkäin ja kun niitä oli myös erikokoisia, saattoi jälkien perusteella päätellä karhuja olleen liikkeellä ehkä enemmänkin kuin yksi.
Voit verrata näitä jälkiä muihin karhunjälki- kuviin näissä artikkeleissa:
On ollut monta vuotta tiedossa, että alueella oleilee karhuja. Mehiläispesiä ne ovat tuhonneet, mutta muita vahinkoja tai vaarallisia kohtaamisia ei tiettävästi ole tapahtunut. Kyllä minäkin suhtaudun asiaan terveellä kunnioituksella. Niinpä liikkuessani niillä alueilla, joilla karhuja tiettävästi on, kopsuttelen kepillä puita, kilauttelen pyörän kelloa enkä hiippaile äänettömästi pusikoihin ja notkelmiin.
En tiedä, oliko tämä karhu (karhut?) talviunien jälkeen vain ravinnonhakureissulla vai oleskeleeko se alueella pysyvämmin. En minä noihin hetteikköisiin pusikoihin retkeilisi pitemmälle muutenkaan.
Kevään valo sulattaa
Kun auringon lämpö tarttuu ensin tummempiin kohtiin kuten kasvien varsiin, syntyy valokuvauksellisia kohteita.
Kettu pyyntihommissa
Pellolta löytyi tämmöinen kuoppa ja kuoppaan johtavat jäljet. Kettu siinä oli hypännyt hangen alla olleen myyrän kimppuun. Liekö ollut sama repolainen, jonka näimme eilen aamulla kammarin ikkunan alla.
Tänä aamuna ei moinen saalistus olisi onnistunut mitenkään. Ketulla on erittäin tarkka kuulo ja se pystyy määrittämään, missä kohti hangen kätkössä myyrä tai muu pikkujyrsijä viipertää. Sitten se ottaa vähän vauhtia, hyppää korkealle ilmaan eteenpäin ja syöksyy suoraan ylhäältä hankeen saaliin kohdalla. Tämä edellyttää, että lumi on pehmeää. Kovalla hankiaisella temppu ei onnistu.
Koputuksia metsissä
Kevään merkki on sekin, että tikat innostuvat koputtelemaan puita muussakin tarkoituksessa kuin ruokaa etsiessään ja näin varaavat reviirejä.
Kuvan metsikössä koputteli tai oikeastaan päärrytteli käpytikka ja matkan varrella kelossa koputteli palokärki harvemmalla tahdilla. Kauempaa on useamman päivän ajan kuulunut kolmatta, erilaista koputtelua. Se kuulostaa valkoselkätikalta, mutta en ole asiasta varma.
Olen tähän koonnut linkit ”Luontoporttiin”, joista voit opiskella tikkojen ääniä:
Musiikkia ja kuvioita jäällä
Ympäri Suomea on kuunneltu ihastellen järvien jäiden mielenkiintoisia ja monenmoisia ääniä.
Ilmiön syntyyn on ollut otolliset olosuhteet, kun jään päällä ei enää ole lunta ja vuorokautiset lämpötilavaihtelut ovat suuria. Yön pakkasissa jää supistuu, syntyy railoja ja niissä oleva avovesi jäätyy. Päivän koittaessa aurinko alkaa lämmittää jäätä, joka laajenee.
Joillain järvillä on syntynyt suuriakin ja jäällä liikkuville myös vaarallisia railoja.
Jään laajeneminen näkyy rannan kallioilla ja kivillä, joille laajenneen jään laita työntyy. Asetuin tämmöisen kiven luon ja otin kännykällä videolle jään ääniä.
Kuopiolainen, sokea luontoharrastaja Lauri Hallikainen on tehnyt runsaasti hienoja lintu- ja muitakin luontoäänitteitä. Nyt hän on ottanut uudeksi projektikseen tehdä koosteen jään äänistä:
