Tässä artikkelissa kerron yhden myrskyn kaataman kuusen iän, johdattelen puiden vuosirenkaiden tutkimukseen ja tutkailen Puijon suojelualueen metsän tilaa. Artikkelin lopussa minulla on ehdotus siitä, kuinka suojelualueen ilmettä voisi kohentaa.
Jari- myrskyn temmellystä Puijolla
20. – 22.11.2024 Suomen läpi kulki erittäin voimakas matalapaine, johon liittyi maa-alueillakin voimakkaita tuulia. Vallinneen säätilan voit katsoa karttoina YLE: n artikkelista:
- YLE; 20.11.2024; Monissa kodeissa herätään torstaina ilman sähköä, uskoo Matti Huutonen
- YLE; 20.-22.11.2024; Jari-myrsky riehui Suomessa poikkeuksellisen pitkään, ja sillä oli tuhoisia seurauksia
Kuopiossa myrsky oli kovimmillaan torstaina 21.11.2024 aamuyöllä- aamulla, jolloin tuuli puhalsi koillisesta jopa 25 m/s.
Kiipesin Puijolle sauvakävellen 25.11.2024. Useita puita oli myrsky kaatanut kaakkoisrinteellä: yksi todella jyhkeä polun päälle niin, että sen rungon yli oli aika hankala kiivetä. Tämän kuusen oli tuulenpuuska kaatanut juurineen itä-länsi- suuntaan. Myös tornin pohjoispuolen hiihtoreittien päälle oli kuusia kaatunut ja katkennut ja ne olivat rikkoneet valoja.
Aikaisemmissakin myrskykaadoissa on havaittavissa se, että metsän keskellä näyttää olevan varsin sattumanvaraista se, minkä puun tuuli saa nurin ja miten päin se kulloisessakin tulenpuuskassa kaatuu. Aukon laidalta puita kaatuu kovassa tuulessa enemmälti samalta paikalta ja samaan suuntaan. Kuuset kaatuvat usein juurineen ja näitä pystyssä seisovia korkeitakin juuriseinämiä näkyy Puijolla runsaasti. Jos kuusen rungossa on lahoa ja se on tiukemmin kiinni maassa, tuuli voi särkeä sen pirstaleiksi.
Seuraavalla lenkillä 28.11.2024 oli tuo kuusi jo pätkitty polun päältä. Silloin minulla heräsi ajatus tutkia sitä tarkemminkin senkin takia, että sahauspinnassa näkyivät aika hyvin rungon vuosirenkaat. Laskin niitä jo tuolloin otsalampun valossa ja sain tulokseksi noin 200. Päätin palata asiaan myöhemmin ja kuten tästä uudelleen laskennasta näkyy, liian vanhaksi sen tuolloin katsoin.
Kohteiden kartta
Tätä voit liikuttaa, vaihtaa mittakaavaa zoomaamalla ja valita näyttöön eri karttatasoja. Paikanmerkkiin on laitettu siltä kohti otettu kuva.
Puun ikä
Kävin paikalla uudelleen 4.12.2024 ja täydensin tätä artikkelia myös 10.12.2024 ottamin kuvin ja paikanmerkein.
Lähteitä:
Puu kasvaa keväällä nopeasti ja loppukesällä hitaasti. Talvisaikaan kasvua ei tapahdu, jolloin kesäpuun ja uuden kevätpuun rajaan syntyy vuosilusto. Vuosittaiset kasvuolosuhteet vaikuttavat renkaiden paksuuteen. Renkaat pystyy tarkemmin laskemaan puuhun ontolla poralla tehdystä näytteestä.
Minulla ei toki tuollaista poraa ollut käytössä ja vaikka olisi ollutkin, en sillä ilman lupaa olisi voinut porailla. Niinpä tämä minun menetelmäni on todella ”semisti” dendrokronologiaa.
Otin rungosta kuvia ja koetin laskea niistä renkaiden määrän mahdollisimman tarkasti. Vuoteen 150 saakka renkaat näkyivät kuvissa varsin hyvin, mutta siitä eteenpäin lustoja on niin tiheässä (kasvu siis erittäin hidasta), että puun lopullinen ikä on enemmänkin arviota: päädyin siihen, että tämä puu on noin 160 vuotta vanha. Rungon paksuus polun kohdalla on 64 cm.
Tämän arvion mukaan sijoitin joitakin Puijon historiaan kuuluvia asioita runkoon siihen kohti, missä vaiheessa puun kasvu tuolloin oli. Jos tuo ikämääritys pitää joltisenkin paikkansa, puu on alkanut kasvaa Puijon ensimmäisen tornin rakentamisen aikoihin.
Suomen vanhin elossa oleva puuksi määritettiin aikoinaan mänty, joka löytyi Urho Kekkosen kansallispuistosta. Sen iäksi saatiin 780 vuotta. Nyt se on tiettävästi kuollut.
Lemmenjoelle kaadettiin kataja, jonka ikä oli 1070 vuotta.
Mitä muuta vuosirenkaista voi tutkia?
Edellä jo todettiin, että kasvuolosuhteet vaikuttavat renkaiden paksuuteen. Jos lustot ovat leveitä, voidaan päätellä silloin kasvukausien olleen lämpimiä ja tarpeeksi kosteita. Tiheiden rengassarjojen kohdalla on ollut puulle huonot kasvuolosuhteet. Tämän tarkasteltavan puun vuosirenkaista ei voi tästä mitenkään päteviä päätelmiä tehdä muuta kuin sen, että paksuuskasvu on ollut alussa varsin nopeaa ja 90 vuoden jälkeen hidastunut koko ajan yhä enemmän.
En tiedä, onko Puijon puiden ikiä tarkemmin selvitelty ja onko vuosirenkaista tehty päätelmiä eri vuosien kasvuolosuhteista.
Mainittakoon vielä, että vuosirengasajoituksen kehittäjä, tähtitieteilijä Andrew Ellicott Douglass, huomasi että vuosirenkaat vaihtelevat 11 vuoden auringonpilkkujakson tahdissa.
Kun tutkitaan pitkään, jopa tuhansia vuosia vanhojen ja osittain samaan aikaan eläneiden puiden vuosirenkaita, niistä voidaan löytyä samanlaisia rengassarjoja. Jotta nämä rengassarjat voidaan sijoittaa aikajanalle, pitää luonnollisesti tietää, milloin kyseiset puut ovat aloittaneet kasvunsa. Tämä saadaan selville radiohiilimenetelmällä.
Lapista on löytynyt mäntyjen runkoja, joiden vuosirenkaista on laadittu yli 7600 vuoden mittainen lustokalenteri.
Kun näitä samanlaisia toisiinsa täsmääviä rengassarjoja löytyy eri puolilta maailmaa, niistä voidaan tehdä päätelmiä maapallolla tuolloin vallitsevista ilmasto-olosuhteista: tätä menetelmää voidaan siis käyttää ilmastonmuutoksen tutkimisessa.
Puijon suojelualueen metsistä yleensä
Kun nykyistä Puijon rinteen korkeaa ja tiheää kuusikkoa katselee, eipä uskoisi, että osaksi samoilla paikoilla oli aikoinaan lähes puutonta kaskialuetta.
Avohakkuitakin siellä on aikoinaan tehty.
Kuopio Cultural History Museum KUHMU / Kuopion kulttuurihistoriallinen museo KUHMU;
CC BY-NC-SA 2.0
Puijon ensimmäinen luonnonsuojelualue perustettiin vuonna 1928. Myöhemmin suojeltuja alueita on laajennettu.
Retkelläni 4.12.2024 oli Puijolla menossa lahojen sekä kuivien ja siksi vaarallisiksi todettujen puiden kaataminen lakialueella ja tien varressa.
Jari- myrskyn jäljiltä näkyi rinteellä kaatuneiden puiden lisäksi myös konkeloita: ainakaan 10.12.2024 ne olivat vielä paikoillaan – Vaarallisia ne ovat kaataa ja muutenkin arvaamattomia ainakin seuraavassa myrskyssä.
Pari kuukautta sitten oli lenkillä samaisilla poluilla ja lähellä tornia oli kaksi Itä-Suomen Yliopiston tutkijaa tekemässä haastattelututkimusta, jonka aiheena oli ylipäätään Puijon virkistyskäyttö ja näkemykset puuston kunnosta ja erityisesti niiden tuuli- ja kaarnakuoriaistuhoista.
Tämä aihe on herättänyt keskustelua myös somessa ja ehkä siitäkin syystä tuollainen tutkimus oli meneillään. Vastailin varsin monipuoliseen kysymyssarjaan parhaani mukaan ja rehellisesti.
Puijon luonnonsuojelualueella on menossa varsin nopeasti etenevä kehitys, jota vauhdittavat juurikin myrskytuhot ja vahingoittuneisiin puihin iskeneet sienet ja kaarnakuoriaiset.
Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa osaltaan myös puiden herkempään kaatumiseen: kun syksyt ovat pitkään lämpimiä ja sateisia, maaperä ei routaannu kunnolla ja näin kuusten matalassa kasvaneet laajat juurakot irtoavat helpommin.
Kun kaatuneet rungot sitten suojelualueella jätetään paikoilleen, niissä pääsevät kaarnakuoriaiset lisääntymään ja levittäytymään yhä uusiin puihin.
Sekä kaatuneisiin että pystyssä oleviin puihin alkaa kasvaa myös kääpiä ja juurilahoa eli maannousemasientä niitä edelleen lahottamaan.
Tämä sinänsä on ihan normaalia luonnonvaraisen metsän kehitystä, sukkessiota, missä alueen monimuotoisuus lisääntyy.
Puijolle on toistuvien myrskyjen seurauksena syntynyt myös pienimuotoisia aukkoja, joihin on alkanut ilmaantua lehtipuita. Tämä on ihan positiivista kehitystä.
Jos nyt vallalla oleva kehityskulku saa jatkua kymmeniä-satoja vuosia eteen päin, Puijon metsien ilme muuttuu umpikuusikosta sekamatsän suuntaan.
Keskustelua on herättänyt se, ovatko puiden kaarnakuoriaistuhot ja tuulenkaatojen yhä lisääntyvä määrä mennyt jo liian pitkälle: pitäisikö asialle tehdä jotain? Kieltämättä suojelualue on monessa kohti jo varsin ”sikinsokin” näköinen, mutta sellaisena luonnontilaisen metsän kuuluu ollakin. Tuulelle ei mahda mitään.
On puissa myös hyvät apajat mm. pohjantikalle, joka lajille tyypillisesti kuorii runkoja ravintoa etsiessään.
Luonnonsuojelualueen tiukat kriteerit estävät mm. kaatuneiden runkojen poiskuljettamisen. Ne pitää jättää sijoilleen. Kun Puijolla on sekä monia luontopolkuja että virallisia maastopyöräilyreittejä, tästä seuraa se, että usein joudutaan niiden yli kaatuneita runkoja pätkimään reitiltä pois.
Tämä on se asia, jota olen useasti myös luonnonsuojelun näkökulmasta miettinyt. Eivät rungon pätkät polkujen sivussa ole mitenkään suojelualueen maisemaan sopivia. Reitit näyttävät monessa kohti pölkkyjen reunustamilta ränneiltä eikä niinkään luonnonsuojelualueelle mukavasti asettuvilta poluilta.
Minusta niiden kohdalla ei enää ole kysymys luonnollisesta kehityskulusta: Siinä on ihminen moottorisahalla puuttunut luonnon kiertokulkuun ja tulos on kaikkea muuta kuin luonnollinen!
Kyllä muualla on jo ihan tarpeeksi kaatuneita ja muita lahopuita pitämään monimuotoisuutta yllä.
Minulla on ehdotus:
Olisiko mahdollista höllentää Puijon metsien puiden suojelukriteerejä niin, että polkujen yli kaatuneet puut kyllä pätkittäisiin, mutta kauempana polulta ja nämä pätkät siirrettäisiin kauemmas polulta näkymättömin tai jopa pois kokonaan? Tämä tekisi minusta polkujen seudut myös maisemallisesti luonnonsuojelualueen näköiseksi. Voisihan noita pätkiä käyttää vaikka penkkien tai muiden puurakenteiden arvokkaana materiaalina.
