Kaikille lienee tuttu semmoinen tilanne vierailulla, että isäntäväki kaivaa esille joko albumin tai diaheittimen ja haluaa näyttää “muutamia kuvia” – Sitten pitää ainakin kohteliaisuudesta olla hyvin kiinnostunut tarjotusta kuvavirrasta!
Nyttemmin tämä sama, aika ajoin kiusaannuttava asetelma on siirtynyt nettiin: Itse kukin haluaa esitellä muille kuvia, jotka ovat jostain syystä esittäjälleen tärkeitä ja henkilökohtaisia, mutta eivät välttämättä kiinnosta muita kovinkaan paljon.
Erona entiseen aikaan on nyt vain se, että kuvista pääsevät osallisiksi myös henkilökohtaisesti jopa tuiki tuntemattomat henkilöt kuten facebook- kaverit ja twitter- seuraajat siitä syystä, että kuvat ovat ns. “pilvissä”
Syyllistyn toki tähän “tuputtamiseen” itsekin: Onhan minulla näilläkin sivuilla (kuten tässäkin) linkki Flickriin, jonne kuviani laitan.
Ymmärrän siis tosi hyvin, että ei niitä kovinkaan paljon käydä katsomassa. Olen tosin yrittänyt helpottaa asiaa suuntaamalla katsojien kiinnostusta sillä tavalla, että Flickrissä kuvat ovat aiheen mukaisesti kansioissa ja Panoramiossa kiinnostavien paikkojen kuvia voi löytää “tageilla”.
Katso ko. sivut täällä:
Hiukan ihmettelen sitä, miksi jotkut valokuvausta runsaasti ja minua paljon taidokkaammin harrastavat eivät käytä Flickriä tai muuta vastaavaa pilvipalvelua. En oikein ymmärrä sitä, että kuvia julkaistaan sellaisenaan ja paljon, ilman mitään järjestämistä esim. Facebookissa. Minusta olisi paljon järkevämpää käyttää jotain pilvipalvelua ja laittaa linkki sieltä sosiaaliseen mediaan. Näin ne joita aihe kiinnostaa, voivat katsoa uusimmat kuvat sen kautta ilman, että pitää katsella päivittäistä, ehkä oman kiinnostuksen ulkopuolelle jäävää kuvavirtaa.
Olette ehkä huomanneet, että jakamissani kuvissa ei ole juurikaan ihmisiä, julkisella paikalla esim. jostain tilaisuudesta otettuja kuvia lukuunottamatta. Tämä on minulta tietoinen valinta samoin kuin se, että kuvissa ei näy asuin- tai kesäpaikkaani tai sen lähintä ympäristöä.
Mediassa on viime aikoina keskusteltu mm. siitä, onko suotavaa ja oikein, että mm. erilaisissa blogeissa julkaistaan kuvia omista, pienistä jopa sairaista lapsista.
Minusta tämmöinen ei ole järkevää ja ylipäätään ihmettelen sitä, miten höylisti mm. erilaisista perhe- yms juhlista laitetaan nettiin kuvia kaikkien katsottavaksi. Onkohan kaikilta kuvissa näkyviltä pyydetty lupa?
Tämä on tietysti jokaisen oma valinta ja mm. Facebookissa voi toki rajoittaa sitä, ketkä kuvat näkevät. Tiedossa on, että jos jotain joskus on nettiin laittanut, sitä ei saa sieltä välttämättä pois koskaan. Siksi olen itse tässä suhteessa varovainen henkilökuvien tai muun henkilökohtaisen tai perhettä/sukua koskevan kuvamateriaalin suhteen.
Myönnän auliisti, että ko. palveluissa olevilla kuvillani on paljon suurempi merkitys minulle itselleni kuin niiden katsojille. Myönnän myös sen, että kuviani on netissä aivan liikaa. Niitä pitäisi karsia ja jättää sinne vain teknisesti onnistuneet tai muillakin kriteereillä parhaat kuvat.
On minulla kuitenkin noiden palvelujen runsaaseen käyttöön neljä hyvinkin tärkeää syytä.
- Vaikka niitä siellä on paljon, olen toki laittanut niitä nettiin valikoiden. Näin minulla on samalla niistä varmuuskopio. Muutaman kerran on käynyt niin, että tietokoneelta on jostain syystä hävinnyt kuvia, mutta ne ovat löytyneet sitten netistä.
- Nettipalveluissa kuvia on kätevä ja helppo järjestää aiheittain tai muuten eri tavoilla, jolloin ne on helppo löytää ja linkittää vaikkapa tämmöiselle nettisivulle.
- Kuvilla on sekä minulle että toivottavasti myös niiden katsojille dokumentaarista arvoa. Onhan siellä esim. runsas valikoima kuvia retkiltä kansallispuistoihin ja matkoilta eri kohteisiin.
- Netissä olevia kuvia on tosi kätevä käyttää erilaisissa nettiympäristöissä kuten vaikkapa opetusmateriaalina tai tehtävien lähteinä. Onhan joka kuvalla tai kuvakoosteilla osoite, jonka voi linkittää minne vaan.
Mitä tulee näillä sivuillani oleviin kuviin tai linkkeihin muualla oleviin kuviin, totean seuraavaa:
- Täällä kuvilla on tosi tärkeä visuaalinen ja sisällöllinenkin arvo.
- Olen tarkoituksella valinnut varsin riistun WordPress- teeman juuri siksi, että voin sitä kuvillani elävöittää ja samalla testata tämän ympäristön ominaisuuksia
- Tänne olen tehnyt kuvavalikoimia eri aihepiirien mielestäni parhaista kuvista. Ne ovat omina sivuinaan.