Viime vuonna 2019 seurasin Haukiveden sääksen pesän live-kamerasta tapahtumia varsin tarkasti ja tein siitä dokumentin.

Tänä vuonna en aio noin mittavaan urakkaan ryhtyä, vaikka pesän elämää varmaan tulee seurattua.
Tähän artikkeliin kokoan lyhyesti pesän keskeisiä tapahtumia omien ja myös muiden seuraajien havaintojen perusteella. Tarkistan tämän takia aika ajoin myös Twitteristä, mitä sinne on kirjattu.

Laitan tähän näkyviin vertailun vuoksi vastaavien tapahtumien ajankohdan vuonna 2019.
Kirjaan tähän etenkin sellaisia asioita, joita en viime vuonna nähnyt tai ne ovat selvästi erilaisia kuin viime vuonna.
Nostan myös esille joitain muita havaitsemiani asioita.

Uusia havaintoja verrattuna viime vuoden seurantaan olivat:

  • Molemmat puolisot hautoivat vuoronperään ja melko säännöllisesti vuoroja vaihtaen. Luulin, että vain naaras hautoo
  • Kerran näin, että koiraskin ainakin yritti ruokkia pieniä poikaisia.
  • Pesään tuli vieras poikanen. Se sai ruokaa ihan samalla tavalla kuin pesän omat poikaset. Se oleskeli pesässä pitkän aikaa ja näytti selviävän hyväkuntoisena omaan elämään.

Avaa seuranta:

WWF:n videoklippejä ja Twiittejä

Share
error: Content is protected !!