Erikoinen kuunpimennys
Suurin toivein asemoin itseni 7.9.2025 ennen iltakahdeksaa sen pellon laitaan, josta aikaisemmin olen usein hyviä kuukuvia ottanut. Kuu nousee sopivasti aika kaukana olevan metsän takaa ja siirtyy pitkän pellon päälle.…

10.1.2020 Oli täysikuu ja Kuu joutui Maan puolivarjoon. Yritin kuvata nousevaa täysikuuta iltapäivällä klo 14:15-30 Kuopion Itkonniemellä. Pahimmoilleen oli taivaanrannassa pilviä, joten Kuun nousu jäi kunnolla kuvaamatta. Kuvasin sitten auringonlaskua.Käytän…
Kipakassa pakkasessa ajoin Kuopion Kallansilloille ja käpsehdin sopivalle paikalle kuvaamaan aamun täydellistä kuunpimennystä, jota on mediassa hehkutettu jopa ”superpunasusikuuksi”. Hyvin Kuu näkyi ja kuviakin siitä sain, mutta pahimmoilleen Kuun eteen…
Seurasin illan mittaan 27.7.2018 usein säätiedotusta ja tutkakuvaa pohdiskellen samalla, mikä olisi otollisin paikka tämän ainutlaatuisen ilmiön näkemiseen ja kuvaamiseen. Olihan nähtävissä vuosisadan eli vuosien 2000–2100 toiseksi pisin täydellinen kuunpimennys.…