Keskelle syksyn pimeyttä ja lukuvuoden 2. jaksoa tuli mahdollisuus vierailla Kaliforniassa.
Vaikka kyseessä ei ollut varsinainen turistimatka, piti isäntäperhe kyllä kiitettävästi huolta siitä, että näimme ja koimme Kaliforniaa todella monipuolisesti.
Tietysti moni käyntikohde ja asia kiinnosti ”myös ammatillisessa mielessä”, kuten perhepiirissä myös tällä reissulla hyväntahtoisesti käyttämä sanonta kuuluu. Huomautus on tarpeen etenkin silloin, kun kamerani räpsyy pitempään ja gps-laitteeseen laittelen kohteen koordinaatteja talteen.
Tässä artikkelissa on aluksi matkakertomusta San Franciscosta ja Davisista. Näistä on kuva-albumit artikkelin lopussa.
Sitten on selostusta Sierra Nevadan retkestä. Sen vaiheista on erikseen nämä artikkelit, joissa on kartta ja kuvia:
San Francisco
Sumujen silta ja muut tulonäkymät
Saapuminen San Franciscoon ajoittui sopivasti: Jo etukäteen suunniteltu tutustuminen kaupunkiin hyvältä näköalapaikalta sekä sen kuuluisimman nähtävyyden katsominen saivat upeat kehykset. Nimittäin iltapäivällä sumu laskeutui kaupungin laaksoihin ja ympäröi myös Golden Gate- salmen siltaa. Tämän kuvauksellisen asiantilan olivat huomanneet muutkin kuin me. Sekä Twin Peaksin että sillan kupeen näköalapaikat olivat tupaten täynnä autoja. Onneksi tilaa pysähdyksiin oli kuitenkin tarjolla niin, että sain otettua muutamia tosi hienoja kuvia sekä sillasta että kaupungista.
Kuva-albumi
Davis
Mukavanoloinen ja -kokoinen Davisin kaupunki oli vierailun “tukikohtamme”.
Kaupunki pyrkii profiloitumaan ekologisesti ja sen huomasi ainakin amerikkalaisittain poikkeuksellisen yleisestä polkupyörän käytöstä kulkuvälineenä. Kaduilla on erikseen merkityt pyöräilykaistat ja leikkipuistoon mennessä piti jatkuvasti tarkkailla ohi huristavia, kaikenikäisiä ja -näköisiä pyöräilijöitä.
Esitteiden mukaan kaikenlaista ympäristönsuojeluun ja ekologiseen elämäntapaan liittyvää hanketta oli menossa.
Davisin yliopistokampus, joka on osa Kalifornian yliopistoa on maailmankuulu ja alueeltaankin mittava osa Davisin kaupunkia. Sen huomasin, kun kävelin sen läpi. Yliopistolla on jopa oma lentokenttä ja tietysti myös stadion.
Kuulemma ainoastaan arkkitehtuuria ei pysty opiskelemaan.
Kun tarkastelin alueella vaeltavaa opiskelijakuntaa, huomiota herätti se, että näkösällä oli vain muutama “amerikkalaisen näköinen” nuori – jos ulkonäkö nyt ylipäätään on Kaliforniassa mikään ihmisen kotipaikan mittari. Valtaosa opiskelijoista on nimittäin oikeastikin tullut Aasiasta kuten Kiinasta ja Etelä-Koreasta sekä Japanista. Näissä maissahan nuoret valmistautuvat koko kouluaikansa preppauskursseilla päästäkseen ensin parhaisiin lukioihin ja sitten pärjäämään hyvin huippuyliopistojen pääsykokeissa. Tämäpä sitten näkyy konkreettisesti U.C Davisin raitilla!
Mainittakoon vielä se, että yliopistossakin “katu-uskottavuutta” tuo liikkuminen polkupyörällä ja jos omistaa auton, se on syytä olla vähintään hybridi!
Kiersin ympäri yliopiston lähellä olevan arboretumin. Vuodenaika ei tietenkään ollut paras mahdollinen ja niinpä kukkaloiston sijasta kameran muistikortille tarttui dokumentaatiota “ruskasta”.
Kukkiakin toki oli ja niiden mettä imevien kolibrien kuvaaminen oli haasteellista.
Varsinaisia linturetkiä en tehnyt ja niinpä kuviakin on vain niistä lajeista, jotka sattuivat sopivasti hollille muun oleilun ja retkeilyn lomassa. Kuvien tekninen taso ei kalustosta johtuen ole kummoinen. Kaikkien näkemieni ja kuvaamieni lajien määrittämien jää toistaiseksi tekemättä.
Eräs sinisävyinen lintu esiintyi joka paikassa, kuten ihan pihapiirissä. Sen määritin ja päädyin Kalifornian pensasnärheen.
Haukkoja ja pieniä kotkiakin näkyi taivaalla kaartelemassa parhaimmillaan yhtä aikaa toistakymmentä. Tilhiparvia lenteli kotoisanoloisesti puistoissa, mutta olihan outoa nähdä niitä pihlajan sijaan palmuissa.
Muista harrastuksista geokätköily supistui yhteen löydettyyn purkkiin. Olin kyllä kätköjä gepsiini tallentanut etsimistä varten, mutta retkillä ja muutenkin kuljettiin sovitulla tavalla, perheen eikä kätköjen etsimisen ehdoilla ja niin oli hyvä.
Aamulla oli yllättävänkin viileää, mutta päivisin jopa helteistä. Ajoittain kova tuuli nostatti pölyä ja pyöritteli jalkakäytäville puista pudonneita ja talojen pihoista kerättyjä lehtikasoja. Ne muuten kuskattiin keskitetysti viikottain pois jonnekin. Tämä olisi hyvä käytäntö myös suomalaisilla asuntoalueilla.
Oudolta näytti sen sijaan se, että ainakin joillakin oli tapana viedä ostokset kotiin ostokärryillä, joita sitten auto keräili kaduilta pois lojumasta.
Kuva-albumi
Retki Lake Tahoen ympäri – Osittain siis Nevadan puolella
Sori vaan Puijo, mutta sinänsä upeat metsäsi ja maisemasi saattavat alkuun tuntua littanoilta Sierra Nevadan hulppeiden näkymien jälkeen!
Ennen vuoristoon kiipeämistä poikkesimme valtatieltä tutustumaan paikkaan, jossa tehtiin Kalifornian kultaryntäyksen käynnistänyt ensimmäinen löytö.
Siellä, Marshall Goldin puistossa oli näytillä ja ostettavissa matkamuistoksi kaikenlaista kullankaivuuseen liittyvää.
Oli mahtava elämys kiivetä autolla varsin mutkaista tietä 50 pitkin yhä ylemmäs. Tiellä oli muutamia päiviä aikaisemmin ollut lumiketjupakko. Talvirenkaita ei autoihin erikseen ole.
Tien varrella on korkeimpien huippujen liepeillä reunakaistoja, jotka on varattu ketjujen laittamiseen ja irrottamiseen. Lunta kyllä sekä rinteillä että tienvarsilla näkyi edelleen. Sää oli retkellä ihanteellinen eikä meillä siis ollut mukana lumiketjuja, koska vuokra-autoon niitä ei saa laittaa eikä sillä myöskään saa ajaa hiekkateillä!
Matkamme korkein kohta oli gepsini mukaan 2204 metriä merenpinnasta.
Pysähdyimme Lake Tahoen rannalla ja Virginia Cityssä. Niistä, samoin kuin laskeutumisesta illan jo pimettyä Renoon kertovat kuvat paremmin kuin sanallinen selostus.
Alunperin suunnitelmissa oli seuraavana päivänä käynti Lasson vulkaanisessa puistossa, mutta lunta oli sinne jo satanut niin, että tie oli suljettu.
Niinpä ajelimme Renossa vietetyn yön jälkeen valtatietä 80 vuorten yli länteen. Korkella kun olitiin, aamulla oli sen verran kylmä, että auton ikkunat olivat jäässä.
Pysähdyimme Truckeessa, missä oli vielä näkyvissä vanhaa lännen tunnelmaa. Hienoja maisemia saimme taas ihailla. Seurasimme vieressä kulkevalla junaradalla tosi pitkiä junia ja ylämäkeen ponnistelevia rekkoja. Niille on alamäkiin rakennettu ”hidastuskaistoja”. Pitkissä alamäissä saattavat nimittäin niiden jarrut kuumeta toimimattomaksi, jolloin ainoa keino pysäyttää rekka on ajaa siihen tarkoitukseen kasattuun pitkään sorapatjaan.
