Kemiönsaaren Kasnäsissä on toiminut vuoden 2016 loppuun saakka Saaristomeren luontokeskus Sinisimpukka. Sen lähellä on merenrannan kalliolla geologinen luontopolku.
Tässä artikkelissa on kuvia luontopolulta. Selitteet olen poiminut opastauluista. Kuva alle olen lisännyt tarpeen mukaan linkkejä lisätietoihin kyseistä aiheesta.
Geologiselta luontopolulta
Rantakallio on yli 2000 miljonaa vuotta purkautuneen tulivuoren jäänne. Kalliossa näkyvä tumma kivi on amfiboliittia, joka on syntynyt vulkaanisen toiminnan tuloksena. Tulivuoresta purkautui laavaa ja tuhkaa. Purkautunut kiviaines kulkeutui miljoonien vuosien kuluessa maankuoren liikkeiden mukana syvemmälle. Suuressa kuumuudessa ja paineessa se muuttui amfiboliitiksi. Samanaikaisesti tuliperäisten aineiden kanssa kerrostui savea ja hiekkaa. Nämä muuttuivat kiillegneissiksi, joka erottuu kalliossa harmaana.
Graniitteja on erilaisia. Karkeinta, punaista tai vaaleahkoa, suurirakeista graniittia kutsutaan granittipegmatiitiksi. Kuten muutkin graniitit, se koostuu pääasiassa maasälpä-, kvartsi- ja kiillemineraaleista. Useimmat graniittipegmatiitit ovat syntyneet muuhun kallioperään nähden myöhään, 1800 miljoonaa vuotta sitten. Ne täyttävät usein muussa kallioperässä olevia halkeamia.
Kivilajit koostuvat mineraaleista. Kivilajin mineraalikoostumuksesta riippuen ne kestävät kulutusta eri tavalla. Tuuli, vesi ja jää ovat kuluttaneet eli rapauttaneet kalliota miljoonien vuosien ajan. Näin syvemmälle maankuoreen painuneet kivilajit ovat paljastuneet. Kuvassa näkyy. kuinka tummempi ja pehmeämpi amfiboliitti on kulunut enemmän kuin kovempi graniitti, joka erottuu vaaleampana.
Maankuoren sisällä, hyvin korkeissa paine- ja lämpötiloissa voi kiinteä kiviaines olla niin pehmeää, että se muovautuu helposti. Tässä näkyvä poimu muodostui noin 1850 miljoonaa vuotta sitten noin kymmenen kilometrin syvyydessä, nykypäivän Alppeja muistuttavassa ympäristössä. Tutkimalla poimua voit mielessäsi rekonstruoida ne liikkeet, joita maankuoressa on tapahtunut.
Aikojen kuluesssa kalliot ovat lohkeilleet ja osat ovat likkuneet toisiinsa nähden maanjäristysten yhteydessä. Maa järisee liikkuvien mannerlaattojen reunoilla laattojen välisen jännityksen vapautuessa äkilisesti. Nämä siirrokset ja halkeamat edustavat kallioperämme nuorimpia liikuntoja. Vaikka Suomi ei nykyisin sijaitse mannerlaattoojen reunalla, niin täällä esiintyy pieniä maanjäristyksiä, jotka selittyvät jääkaudella: Paksu jäämassa painoi maankuorta alaspäin ja nyt se palautuu hiljalleen takaisin.
Tällaisia ruosteisia vyöhykkeitä näkyy uisen saaristossa. Ne syntyivät saven ja hiekan saostuessa hapettomissa olosuhteissa. Näiden rautasufidivyöhykkeiden muodostuminen loppui, kun ilmakehän koostumus muuttui n 1900 miljoonaa vuotta sitten. Tällöin kehittyi yhteyttäviä eliöitä, jotka alkoivat tuottaa happea ilmakehään.
Rannoilta voi löytää punertavia hiekkakivilohkareita. Hiekkakivi syntyi noin 1300-1400 miljoonaa vuotta sitten, kun poimuvuoristo rapautui hiekaksi. Hiekka kulkeutui veden ja tuulen mukana meren rannalle jokisuistoihin, jossa se ajan myötä kivettyi hiekkakiveksi. Saaristomereltä hiekkakiveä löytyy vain sieltä täältä irtolohkareina. Syynä on se, että viimeisen jääkauden aikana mannerjäätikkö rouhi kallioperästämme arviolta seitsemän metriä samalla kuluttaen pois ohutta hiekkakivikerrosta.
Tämä siirtolohkare on rapakivigraniittia, jota Suomessa on Ahvenanmaalla, Vehmaalla, Laitilassa ja Kaakkois-Suomessa. Mannerjäätikkö on täällä liikkunut luoteesta etelään tai kaakkoon. Sen perusteella voi päätellä, että tämä lohkare on kulkeutunut tänne Vehmaalta, yli 80 km:n matkan.
Vielä noin 10.000 vuotta sitten jopa kolmen kilometrin paksuinen mannerjää peitti alueen. Jäätikön pohja muuttui jäämaasojen paineen alla plastiseksi. Jäätikön etenemisvaiheesssa virtaavan jään liikkeet hioivat saaria siten, että pohjoisesta sivusta tuli sileä eteläisten sivujen jäädessä rosoisiksi ja korkeiksi. Rantakalliolla voi nähdä jäässä kulkeutuneiden kivien raapimia luoteis-kaakon suuntaisia jälkiä. Ohuet kuunsirpin muotoiset kolot syntyivät kun jäähän tarttuneet kivet painuivat kovalla paineella kallioon ja irrottivat siitä palasia.
