Tapanani on etsiä kartasta uusia paikkoja, luontokohteita ja reittejä, joita sitten kuljen kävellen ja pyöräillen. Usein näillä retkillä löytyy hienoja paikkoja ja kokee mukavia luontoelämyksiä.
Jos kyseessä ei ole kunnolla ympäri kierrettävä reitti, käytän seuraavaa taktiikkaa: Vien autolla polkupyörän reitin toiseen päähän, ajan autolla lähtöpaikkaan ja kävelen pyörän luo ja sieltä sitten taas pyörällä autolle.
Näin tein myös 31.5.218, kun tavoitteenani oli patikoida ”Kievarin kierroksen” loppuosaa. Koko tämä vaellusreitti (talvella latu) on geokätkötetty tiuhaan ja purkit ovat helposti löydettävissä. Näinpä tämä harrastus vei taas kerran minut seudulle, jonne tuskin olisin muuten mennyt ilman geokätköjä.
Löydettyjen kätköjen määrä karttui tällä reissulla vähän liiankin helposti verrattuna moneen turhautumistuokiooni, kun selvästä paikannuksesta huolimatta, purkki ei vain löydy.
Reitti ja retken anti oli mitä mainioin. Matkalle sattui erittäin siisti ja perusteellisesti varustettu laavu. Ojien yli oli tuotu uudet siltalevyt. Reitistä pidetään näköjään hyvää huolta.
Idänuunilintu lauloi reitin varrella ja yhdessä aukkopaikassa oli hieno kukkaniitty.
Jo menomatkalla autolla kiinnitin huomioita tien varressa olevaan, tupasvillaa valkoisenaan kasvavaan suohon. Kun olin suunnitellut retken niin, että pyöräilen paalumatkana autolle, oli hyvä pysähtyä sitä kuvaamaan: Siitä tämä kuva-albumi – Jotkut kuvat toimivat paremmin mustavalkeina.
