Jussi Mäntysen hirviveistoksen luona on moni varmaan lapsiaan kuvannut. Menneellä viikolla sen juurelle kipaisi perheestämme kaksi kolmannen sukupolven edustajaa. Näitä hirvipatsaita on kolme ja yksi niistä seisoo Helsingin luonnontieteellisen museon edessä. Minulle kuten muillekin oman ikäpolveni Helsingin yliopiston eläintieteen opiskelijalle paikka tuli tutuksi eläintieteen laitoksena, ”Elukkana”.Tältä osin tämän käyntiraportin sisältö lipsahtaa muistelusten puolelle.
Käydään sisälle museoon:
- http://www.luomus.fi/fi/luonnontieteellinen-museo
- https://www.luomus.fi/fi/luonnontieteellisen-museon-historiaa
- https://fi.wikipedia.org/wiki/Jussi_M%C3%A4ntynen
Viime käynnistä oli minulla aikaa kolmisenkymmentä vuotta. Kylläpä oli museo muuttunut paljon sekä tiloiltaan että näyttelyjen sisällöltä.
Hyvinä testaajina ukilla ja mummilla oli nyt mukana kaksi ala-asteikäistä poikaa.
He innostuivat tutkimaan eri kohteita varsin hyvin, viihtyivät eivätkä kimputtaneet pois. Tämä osoittanee, että museo on nykymuodossaan todella onnistunut vierailukohde ja tarjoaa hienoja elämyksiä sekä mieluista katsottavaa myös lapsille. Tietopuoli jäi tällä kertaa vähemmälle. Tähän vaikutti osittain myös se, että ko. keskiviikkopäivänä paikalla oli yhtä aikaa monta luokkaa oppilaita: oli paljon ääntä ja tungostakin eri kohteissa.
Jos eri aihepiireihin haluaisi paneutua kunnolla, pitäisi oikeastaan käydä kukin osasto läpi jopa eri päivinä. Me olimme paikalla turistiasenteella ja lastenlasten ehdoilla, joten emme ottaneet paineita siitä, että kaikkien osastojen ja niiden vitriinien luona olisi pysähdytty pitempään.
Luut kertovat – ja herättivät muistoja
Tästä osastosta aloitimme kierroksemme.
Eläintieteen opiskelujeni aikaan tässä kohtaa alakerrassa olivat laborointitilat.
Siellä tutustuimme mm. eläinten anatomiaan. Meidän työryhmämme preparointikohde oli nimeltään ”Julma Juha”.
Suomalaisen yleisurheilun historiasta tietävät voivat tästä suurin piirtein päätellä, minä vuosina ko. anatomian kurssi minulla oli. Kurssin nimi saattoi olla myös eläinmorfologia: pitäisi tarkistaa opintokirjasta.
Harjoituksen ajaksi otimme tämän ”juhan” esille pakastimesta tai jääkaapista ja aloimme tutkia siitä lihaksia, hermoja, luita ja milloin mitäkin.
Tämä kurssin loppupuolella jo erittäin repaleiseen kuntoon päätynyt ruumis ei tietenkään ollut ihmisen vaan kissan.
Eläintieteen laitoksella oli ”diili” kaupungin eläinsuojelun kanssa ja niinpä sen toimesta asiallisen kuoleman kohdanneet koti- tai kulkukissat annettiin eläintieteen opiskelun käyttöön.
Nykyinen luuosasto on todella monipuolinen ja luurangot on hienosti asetettu näytille. Katsomisen lisäksi vierailija voi myös tutkia luita ihan kädestä pitäen ja koota myös osia luurangosta.
Opiskeluaikaani luurangot ja kallot olivat yläkerroksessa. Siellä niiden rakennetta myös opiskeltiin ja luiden nimet piti osata latinaksi. Anatomian kurssin opettaja piti siellä myös luutentin. Minun opettajani oli apulaisprofessori Mauri Hirvenoja, joka oli hyvin joviaali persoona ja pukeutui töissä valkeaan, pitkään ”lääkäritakkiin”. Hän osoitti jotain luuta jostain luurangosta. Se piti tunnistaa ja nimetä sekä ehkä myös löytää vastaava luu jonkin toisen eläimen kallosta, jos se osa luurakoa oli tentin aiheena.
Enpä noita luiden latinankielisiä nimiä ole opettajan työssä koskaan tarvinnut, mutta on niitä jonkun verran vielä muistissa. ”Dentalet” tunnistanet krokotiililtä ja ”frontalen” paikka on helppo päätellä, muutat tiedätkös, mikä ja missä on ihmisen pienin luu eli ”stapes”?
Maailman luonto– osaston vitriinit olivat hienoja kokonaisuuksia. Kaukana takana ovat ne ajat, jolloin museossa oli vain täytettyjä eläimiä lattialla tai kaapeissa ehkä jonkun puukarahkan kera ja kökösti maalattu maisema taustana.
Nykyisin museossa on taitavasti tehtyjä, ihan oikean näköisiä elinympäristöjä ja niissä erittäin luonnollisissa asennoissa olevia eläimiä. Näiden tekeminen vaatii eläinten anatomian ja käyttäytymisen tietojen lisäksi kädentaitoja ja taiteellistakin näkemystä. Se ei ole enää vain kuolleiden eläinten käsittelyä ja nahkojen täyttämistä. Konservaattorit ovatkin oman alansa pitkälle kouluttautuneita ammattilaisia. ”Valmiit työt ovat usein verrattavissa uniikkitaiteeseen” (kts. lisää):
Tällä osastolla voisin ainakin minä viettää monta tuntia. Meidän lyhyemmältä käynniltä jäi mieleen mm. savannin juomapaikka yöllä ääninen kaikkineen.
Elämän historiasta suurimman huomion saivat osakseen dinosaurusten luurangot ja etenkin suuret petosaurukset.
Tärkeään aiheeseen eli ilmaston muutokseen perehdyttävä osasto meni tällä kertaa läpikävelyksi. Suomen luonnon eläimiä katseltiin vähän pitempään.
Kävin muistaakseni lapsena Helsingin reisulla ainakin kerran ”eläinmuseossa”.
Jo etukäteen oli tuolloinkin tiedossa, että sieltä löytyy semmoinen ihme kuin kaksipäinen vasikka. Aikoinaan luonnontieteellisiin museoihin oli tapana kerätä kaikenlaisia harvinaisuuksia ja ”ihmeotuksia”.
Oli tämä ihme edelleen näytillä, mutta nyt museon yläkerran perimmäisessä nurkassa. Samalla osastolla on esillä itse museon ja sen rakennuksen historiaa. Mainittakoon mm. se, että talossa toimi aikoinaan kadettikoulu.
En tiedä, missä Helsingin yliopiston eläintieteen opintoja nykyisin järjestetään ja miten biologian opiskelut ylipäätään suoritetaan.
En tullut museon alakerrasta katsoneeksi, onko luentosali vielä paikoillaan. Sen edessä, luentosalin etulattian tasolla oli tuolloin kahvila. Siellä näki usein nyt jo ajat sitten fossiileiksi muuttuneita, mutta tuolloin poliittisesti erittäin eläväisiä nuoria eli ”taistolaisia”.
Luentosalissa kuuntelin aikoinaan lähes kaikki eläin- ja perinnöllisyystieteen kurssien luennot lukuunottamatta fysiologiaa, jonka opetus oli viereisessä uudemmassa rakennuksessa.
Kerronpa tässä erään todella syvälle mieleen jääneen tapauksen perinnöllisyystieteen kurssilta.
Professori Esko Suomalainen oli kunnioitettu hahmo ja oikein vanhan ajan herrasmies, minkä hän myös luennoidessaan osoitti.
Kerran hän hermostui ja me luennolla istujat seurasimme jännittyneinä tilanteen kehittymistä.
Kävi nimittäin niin, että useampia opiskelijoita tuli luentosaliin myöhässä. Tämä alkoi selvästi professoria häiritä ja silmin nähden suututtaakin, koska luentosalin ovi oli kateederin vieressä, salin etuosassa.
Kun vielä yksi, olisiko ollut kolmas myöhässä tullut opiskelija oli asettunut paikalleen, professori Suomalainen keskeytti luennon ja sanoi jotenkin tähän tapaan:”Hyvät naiset ja herrat. Seuraavaa myöhässä tulijaa kunnioitamme nousemalla ylös” – Onneksi ketään ei enää tullut.
Olen tätä ”jekkua” käyttänyt joskus omilla tunneillani.
Muita opettajiani löytyy täältä:
Piirtämistä ja tunnistamista tenttejä varten
Otin kuvia eläimistä keskittyen niiden päihin. Käytin niitä malleina alla oleviin piirroksiin.
Tässä yhteydessä on mieluisaa muistaa, kuinka sekä tuolla edellä mainitulla anatomian kurssilla että muillakin eläin-ja kasvitieteen kursseilla teimme piirroksia niistä kohteista, joita tutkimme. Näin teimme myös mikroskoopilla preparaatteja katsellessamme.
Piirsin muistiin myös hyönteisiä ja muita selkärangattomia ”ötökkätenttiä” varten. Näytteitä saimme katsella ja opiskella toisessa kerroksessa olevassa kokoelmahuoneessa. Linnut piti tenttiä niiden nahkoista.
Selkärangattomia en ole opiskelujen jälkeen juurikaan harrastanut ja niinpä en niitä kovinkaan hyvin lajilleen ilman kirjoja tunne. Lintujen kohdalla tilanne on parempi.
Luonnontieteellisen museon eläimiä piirroksina
