Historiaa taustaksi

Olavinlinna ja Savonlinnan ympäristö, Otto Carl von Fieandt 1788. Museovirasto, Historian kuvakokoelma

Olavinlinnan perusti 1475 tanskalaissyntyinen ritari Erik Akselinpoika Tott eli tänä vuonna juhlitaan 550 vuotta vanhaa linnaa. Linnan tarkoitus oli suojata Pähkinäsaaren rauhassa v 1323 sovittua rajaa, joka oli ensin Ruotsin ja Novgorodin ja sitten Ruotsin ja Moskovan suuriruhtinaskunnan välisssä.
Linna on historiaan saatossa ollut useiden sotatoimien näyttämönä Ruotsin ja Venäjän välillä.
Useita hyökkäyksiä sitä vastaan venäläiset tekivät Vanhan vihan aikaan vuodesta 1495 alkaen, mutta linna jäi valloittamatta.
Sotatoimet sitä vastaan jatkuivat sekä 1500- että 1600-luvuilla.
Stolbovan rauhan (v 1617) mukaisesti raja siirtyi idemmäksi ja Olavinlinna ei enää ollut rajalinnoitus.
Linnan ympärille alkoi kasvaa Savonlinna, joka sai kaupunkioikeudet vuonna 1639.
Suuressa Pohjan sodassa linna joutui venäläisten haltuun vuonna 1714.
Uudenkaupungin rauhassa 1721 Savonlinna päätyi Ruotsin haltuun, mutta sitten Hattujen sodan päättäneessä Turun rauhassa (v 1743) linna jäi Venäjän puolelle.

1788 Kuningas Kustaa III:n käynnistämän sodan tavoite oli saada takaisin Savonlinna ja Viipuri.
Eversti Berndt Hastferin johtama Savon prikaati alkoi piirittää Olavinlinnaa heinäkuun alussa.
Tykit laitettiin asemiin Nälkälinnanmäelle ja Kyrönniemelle. Tuosta ”Sota Savossa 1788–1790”- lähteestä ei käy ilmi, oliko Tallisaaressa kevyempää tykistöä, kuten esityksessä 6.5.2025 ilmineerattiin. Venäläiset eivät antautuneet ja linna jäi valtaamatta.


Parempaa sotamenestystä ruotsalaiset joukot saivat Rantasalmen Parkumäellä vuonna 1789 yllätyshyökkäyksellä venäläisten sotilasleiriin.
Parkunmäen taistelun muistomerkillä kävimme syksyllä 2021.

Lähteitä:


Olavinlinnan piiritys 1788 – tapahtuma 4.-7.9.2025 

Tapahtuma oli Olavinlinnan 550 vuotissyntymäpäiväjuhla. Ohjelma oli monipuolinen.
Tässä keskityn siihen, mitä tapahtui 6.9.2025 Riihisaaressa ja Tallisaaressa.
Mukana oli monia historian elävöittäjien ryhmiä ja sotahistorian harrastajia, jotka olivat pukeutuneet aikakauden univormuihin ja asusteisiin.
Harrastajia tuli tapahtumaan myös Ruotsista.
Taisteluesityksessä käytettiin sen ajan tykkejä ja muita aseita paukkupatruunoin – Kova pauke niistäkin lähti ja siksi yleisöä pyydettiin moneen kertaan suojamaan korvat kuusuojaimilla tai korvatulpilla, joita myös järjestäjät jakoivat.

Sotilasleiri ja äkseerauksia Riihisaaressa

Olavinlinna; Riihisaari 6.9.2025
Olavinlinna; Riihisaari 6.9.2025
Olavinlinna; Riihisaari 6.9.2025
Olavinlinna; Riihisaari 6.9.2025
Olavinlinna; Riihisaari 6.9.2025

Joukkojen siirtyminen Tallisaareen

Asemoiduimme Riihisaaren rantaan, vastapäätä Tallisaarta ja siltä sijoilta ovat nämä kaikki loput kuvat. Kello 12 oli ilmoitettu Hornetin ylilento, mutta kone jäi näkemättä, kun se lensikin Riihisaaressa järjestyneiden joukkojen eikä Olavinlinnan yli niin kuin varmaan oli tarkoitettukin.
Nämä kuvat ovat joukkojen ja muiden esiintyjien marssista Tallisaareen.

Olavinlinna; Riihisaari 6.9.2025
Olavinlinna; Riihisaari 6.9.2025
Olavinlinna; Riihisaari 6.9.2025
Olavinlinna; Riihisaari 6.9.2025
Olavinlinna; Riihisaari 6.9.2025

Yleisöä oli todella paljon. Vesi oli erittäin alhaalla myös Savonlinnassa.

Olavinlinna; Tallisaaren silta 6.9.2025

Valmistautumista näytökseen

Olavinlinna; Tallisaari 6.9.2025
Olavinlinna; Tallisaari 6.9.2025
Olavinlinna; Tallisaari 6.9.2025
Olavinlinna; Tallisaaren silta 6.9.2025; Kansaa poistuu Tallisaaresta ennen taistelua.

Neuvottelu ennen taistelua

Olavinlinna; Tallisaari 6.9.2025; Ruotsalaisten joukkojen neuvottelijat saapuvat
Olavinlinna; Tallisaari 6.9.2025; Olavinlinnan venäläisjoukkojen neuvottelijat saapuvat
Olavinlinna; Tallisaari 6.9.2025; Neuvotteluja käydään.
Olavinlinna; Tallisaari 6.9.2025; Venäläiset eivät suostua antautumaan ja ruotsalaisjoukkojen neuvottelijat poistuvat.

Taistelun tuoksinaa kuvasarjana

Olavinlinnasta ammuttiin myös tykeillä Tallisaaren ja näitä räjähdyksiä näkyy kuvissa myös.

Olavinlinna 6.9.2025; 71
Olavinlinna 6.9.2025; 73
Olavinlinna 6.9.2025; 74
Olavinlinna 6.9.2025; 76
Olavinlinna 6.9.2025; 78
Olavinlinna 6.9.2025; 79
Olavinlinna 6.9.2025; 80
Olavinlinna 6.9.2025; 83
Olavinlinna 6.9.2025; 87
Olavinlinna 6.9.2025; 88
Olavinlinna 6.9.2025; 89
Olavinlinna 6.9.2025; 94
Olavinlinna 6.9.2025; 96
Olavinlinna 6.9.2025; 98
Olavinlinna 6.9.2025; 100
Olavinlinna 6.9.2025; 101
Olavinlinna 6.9.2025; 103
Olavinlinna 6.9.2025; 106
previous arrow
next arrow

Olavinlinna; Tallisaari 6.9.2025; Piiritykseen osallistui myös tykkivene
Olavinlinna; Tallisaari 6.9.2025; Haavoittunutta (tai kuollutta) kannetaan.
Olavinlinna; Tallisaari 6.9.2025; Kirkkokin oli mukana; Ehtoollisen jakaminen menossa

Taistelut loppuvat ja joukot alkavat poistua

Jonkin verran aiheutti hämminkiä aiheutti se, että ammunta ilmoitettiin päättyneeksi pariin kertaan, mutta kovia paukahduksia kuitenkin vielä ilmoituksen jälkeen kuului.

Olavinlinna; Tallisaari 6.9.2025
Olavinlinna; Tallisaari 6.9.2025


Share