Kätkösaldo
Pohtiolammen sääksikeskus sai kunnian olla paikkana, josta sain täyteen 300 geokätkölöytöä. Tällä määrällä en juurikaan pääsee kehumaan, koska se nyt ei ole kovin kummoinen määrä verrattuna tähän harrastukseen todella panostaviin. Kun tässä pikaisesti vilkaisen tämän kätkön kohdalta “lokkauksia”, huomaan tuhansien olevan ihan tavallisia saavutuksia. Huippuna on yli 11.000 löytöä! Ilmankos ko. henkilö (tai todennäköisesti tiimi) on saanut “platinamerkin”.
Sainpahan kuitenkin tästä saavutetusta sataluvusta aiheen kertoilla tästä kivasta harrastuksesta omasta – ja perheenkin – näkövinkkelistä
Geokätköilyn parhaat puolet
Ilman muuta geokätköilyn parasta antia on ollut se, että ilman niitä olisi moni todella mielenkiintoinen luonto- ja muu kohde jäänyt käymättä. En edes olisi tiennyt niiden olemassaolosta. Loma- ja muilla matkoilla on ollut tapana, että katson “Geocaching”- sivulta jo etukäteen matkan varrelta sopivia ja mielenkiintoiselta vaikuttavia geokätköjä sekä lataan ne gps- laitteeseeni. Niitä sitten etsin/etsimme, jos aikaa ja mahdollisuuksia on.
Vaikka matkojen pysähdyspaikat on etukäteen suunniteltu geokätköjenkin mukaan, yritän kuitenkin ymmärtää, ettei kätköjen etsiminen välttämättä ole matkan ykkösasia. Aika usein kätkön etsimiseen menee sen verran aikaa, että suunnitelmia geokätkötavoitteiden osalta on muutettava.
Kätkökuvaukseen on kätkön laittaja usein laittanut varsin perusteellisen selvityksen esim. paikan historiasta tai luonnosta. Näin matkoilla elämysten ja kokemusten ohella saa runsaasti myös tietoa tämän harrastuksen myötä. Nyttemmin kun mukana on älylaite, ei enää tarvitse tulostaa noita selostuksia, vaan ne voi lukea paikan päällä netistä.
Joskus joutuu poikkeamaan aika syrjäänkin varsinaiselta matkareitiltä kätköä etsimään. Tästä olen itse asiassa ihan mielissäni, koska tykkään kuljeskella luonnossa. Olen vaeltanut aika pitkiäkin matkoja maastossa, kun kätkö on jossain “korvessa”, mutta muuten mielenkiintoisessa paikassa. Jos sitten melkoisen fyysisenkin ponnistelun jälkeen kätkö ei löydykään, on olo tietysti tältä osin pettynyt. Harmitusta vähentää todella paljon, jos paikka on muuten käymisen arvoinen. Muistuu mieleen tämmöisestä tapauksesta Laukaan Hyyppään vuori. Sen laelle oli tieltä matkaa useampi kilometri ja kapuamista riitti, mutta periltä en kätköä löytänyt. Mahtava maisema korvasi runsain mitoin “Did not find” – merkinnän. Enpä tosiaan tiennyt, että Keski-Suomessa on tämmöisiä, lähes Kolin veroisia paikkoja.
Mysteerit ja muut haasteet
Kätköjä on monenlaisia. Peruskätkö on semmoinen, jossa kätkökuvauksessa olevat koordinaatit ilmoittavat samalla piilon paikan. Multikätkössä pitää ensin löytää alkupiste ja siinä olevien tai muiden vihjeiden tai tietojen perusteella sitten jatketaan usemmankin “purkin” kautta lopulliselle kätkölle. Tämmöiset kätköt ovat usein aika hankalia varsinkin, jos alkupisteen kuvauksessa lukee esim. näin: “Koordinaattien osoittamassa paikassa on jotain….” – Pähkäile siinä sitten, mitä kyseisestä pisteestä pitäisi löytyä!
Multikätköjen hyvä puoli on se, että jos niiden tekemiseen on panostettu, tulee kätköä etsiessä samalla tutustuneeksi monipuolisesti esim. paikan historiaan, merkittäviin rakennuksiin, muistomerkkeihin yms. Tältä osastolta muistuu mieleen vierailu Raumalla. Siellä kuljimme useamman kilometrin juuri kyseisiin asioihin perehtyen kätköä etsiessämme.
Mysteerikätkössä pitää ratkaista joku kätkökuvauksessa oleva “mysteeri”, joka voi olla todella monenlainen. Ratkaisun perusteella, esim. sijoittamalla löydetyt tiedot laskukaavaan löytyy sitten varsinaisen kätköpurkin sijainti eli sen “naatit”. Tarvittavat tiedot voivat löytyä kätkökuvauksesta, netistä tai jos kyseessä on esim. luontopolku, sen kohdetauluista itse paikan päällä.
Sanoisinko, että liian usein “mysteerit” jäävät minulle todellakin semmoisiksi enkä siis ymmärrä yhtään, miten ne ratkeavat.
Itse olen tehnyt kätköt kaikille kolmelle Puijon luontopolulle – Tietysti kaupungin ympäristötoimistolta luvan ko. toimeen saatuani. Kaksi niistä on “multi”- tyyppiä ja yksi “mysteeri”. Tosin niidenkin kohdalla on jossain määrin hankalaa määrittää kätkötyyppien eroja. Puijon polulla pitää mm. löytää Yoldiameren rantaviiva ja sen korkeus nykyisestä merenpinnasta. Nämä kaikki polut pääset muuten kiertämään virtuaalisestikin EveryTrail- sovelluksessa:
Eniten jäävät kaihertamaan semmoiset kätköt, joiden paikka on kyllä tiedossa, mutta itse kätköpurkki tai sen piilo on niin ovelasti naamioitu (“kamottu”), ettei sitä löydä useamallakaan etsinnällä. Tällöin todella kokee, että on ns. “puusilmä”- Varsinkin, kun huomaa, että monelle muulle kätkön löytyminen on ihan helppoa.
Jos sitten piilon hoksaa ja “purkki” on kourassa, on todella palkitseva olo.
Usein piilon tekniseenkin rakenteluun on todella paneuduttu, niissä on käytetty mielikuvitusta ja ne voivat olla myös hauskoja. Tämmöisestä on hyvä esimerkki sananmukaisesti “Lentävä kalakukko”, tottakai jossain päin Kuopiota!
Jästiherkät paikat ja pienet apulaiset
Meitä on moneksi ja tämä koskee myös geokätköilijöitä. Itse pidän erityisesti luontokätköistä ja nimenomaan semmoisista, joissa piiloa saa etsiä ihan rauhassa. Jotkut taas ovat ihastuneita julkisilla paikoilla oleviin kätköihin ja kokevat niiden etsimisen “jästien” huomaamatta mukavana haasteena. “Jästi” on geokätköilyslangilla ulkopuolinen henkilö, jolle kätkön sijaintia ei saa paljastaa. Jos näin käy, kätkö saattaa tulla “jästityksi” ja pahimmassa tapauksessa kokonaan tuhotuksi.
Itse en osaa etsiä luontevasti esim. kadun varrella, kaupungin puistossa, kirkkomaalla tai muussa vastaavassa paikassa olevaa kätköä. Tietysti voin “näytellä” turistia ja olen ottavinani kuvia tai puhuvinani kännykkään samalla, kun katseeni etsii kätkön mahdollista paikkaa tai käteni jo hamuaa jotain lupaavalta tuntuvaa koloa! Tunnen itseni näissä tilanteissa kuitenkin kiusaantuneeksi, koska näyttää varmaan ulkopuolisesta kummalliselta, kun tämmöinen jo vanhahko mieshenkilö esim. könyää vaikkapa jossain sillan alla tai kurottelee puiston puusta jotain.
Niinpä olen silloin tällöin ottanut lastenlapsia mukaan kätköjen etsintään: Onhan ihan luontevaa, että pikkupojat tutkivat kaikenlaisia paikkoja myös kaupunkiympäristössä. Kiitos vai pojat: Muutaman kätkön olen teidän ansiostanne löytänyt ja mukavaa niiden etsiminen on ollut näköjään teillekin. Viimeksi tänään löysimme yhdessä kätkön läheltä “Pikku Kakkosen puistoa” – Kaupunki jääköön salaisuudeksi. Se oli siis lokkaus nro 301.
