Tähtitaivaan kuvaaminen on sekä välineiden että taidon puolesta haasteellista puuhaa. Hyviä ohjeita kameran säätöihin ja tietoa tarvittavasta optiikasta löytyy netistä. Eilen illalla 18.2.2018 kävin kiprakassa pakkasessa jäällä kokeilemassa, minkälaisia kuvia saisin.
Opastuksia:
Itselläni on ns. kroppikennoinen kamerarunko. Täysi kenno olisi tietysti tähtikuvaukseen parempi. Kameran pitäisi täysin pimeässä tai niukassa valossa kuvatessa “sietää” suuria ISO- arvoja ilman, että kuvaan tulee liikaa kohinaa (rakeisuutta). Oma kamerani on tässä suhteessa varsin hyvä.
Objektiivin pitäisi olla mahdollisimman laajakulmainen ja valovoimainen. Oma “lasini” on 18-35 mm/1.8 , joka jotenkin sopii tähänkin tarkoitukseen.
Yötaivasta tulisi kuvata mahdollisimman suurella iso-arvolla ja aukolla. Suljinaika pitää olla aika pitkä. Tämä onnistuu luonnollisesti vain jalustalta ja tärähtämisen estämiseksi pitää käyttää aika- tai kaukolaukaisua. Koska maapallon pyörimisestä johtuen tähdet näennäisesti liikkuvat taivaalla, liian pitkällä valotusajalla ne eivät kuvassa, etenkin lähellä taivaanrantaa pysy pistemäisinä. Tähänkin löytyy jopa laskukaavoja: mikä kulma taivaalle ja mikä suljinaika milläkin aukolla/objektiivilla ja isoarvolla on paras, jotta tähtitaivaan pyöriminen näkyisi kuvassa mahdollisimman vähän.
Kun aukko on iso (eli lukema pieni) on erittäin hankala säätää tarkennusta. Periaatteessa tarkennuksen pitäisi toimia, jos sen säätää äärettömyyteen: avaruuttahan tässä kuvataan, mutta ei se käytännössä toimi niin. Automaattitarkennusta ei voi käyttää ja manuaalitarkennuksen pitäisi pysyä paikallaan. Mihinpäs ja miten sitä pimeässä tarkentaa? Pitäisi olla joku näkyvä valaistu kohta, mihin tähdätä.
Olin tosiaan ensimmäistä kertaa ihan tarkoituksella ja talvella kuvaamassa tähtitaivasta. Huomasin heti muutaman kuvan jälkeen, että haasteellista puuhaa on. Vaikka yritin tarkentaa kameran käsin “live view”- tilassa kymmenien metrien päässä olevaan taskulamppuun, ei tämä tarkennus kuitenkaan sitten toiminut. (Taskulamppu myös hyytyi pakkasessa melkein heti). Niinpä haarukoin eri kuvissa tarkennusta äärettömän seutuville: Harvemmin onnistui, yleensä ei.
Kokeilin ensin opastuksissa kerrottuja aukko- ja valotusarvoja ja kun ne eivät näyttäneet antavan kunnollisia kuvia, kokeilin muutaman kerran erilaisilla arvoilla.
Suuri pulma kuvatessa oli tällä kertaa varsin kova pakkanen. Niinpä en jäällä kovin pitkään viihtynyt, kun kameran, taskulampun ja jalustan käpistely oli sormille tosi kylmäävää puuhaa. Kun sitten varpaitakin alkoi kylmä kipristellä katsoin parhaimmaksi lähteä kotiin lämmittelemään.
Tämä tähtikuvauskeikka jäi siis varsin torsoksi ja kuvista onnistui vain muutama edes joten kuten, että ne ilkiää tähän laittaa katsottavaksi. Ehkä vasta syyspimeillä testailen uudelleen tarkemmin. millä säädöillä kuvat onnistuvat paremmin.
Kuvia olen säätänyt Lightroomilla, jotta taivas olisi oikeamman värinen ja tähdet erottuisivat paremmin. Tätäkin tein ensimmäistä kertaa yötaivaskuvissa, mikä selittää hapuilevan lopputuloksen. Alkuperäisissä kuvissa taivaalla on punertava sävy, mikä johtunee taivaanrannassa näkyvistä Kuopion ja muiden lähitaajamien valoista. Ne näkyvät myös näissä kuvissa. Yötaivaan kuvaamisen yksi haaste onkin löytää semmoinen paikka, minne ei taivaalla näy muita kuin avaruuden valoja. Se onkin nykyaikana varsin hankalaa ainakin moottoriteiden ja kaupunkien lähellä.
Linnunrataa en kuviin saanut näkyviin kuin ihan hämärästi.
Yhdessä kuvassa näkyy heikko valoviiru. Kun tutkin muitakin kuvia, joissa näkyi vastaavia kohtia, huomasin, että niitä menee ristiin rastiin. Niinpä päättelin, että ne eivät ole “tähdenlentoja” vaan luultavimmin pitkänmatkan lentokoneiden jättämiä juovia tai ehkä satelliitteja.
