Punkit ja puutiaiset
On hiukan vaikea määritellä, mikä on Suomen vaarallisin eläin ja millä tätä asiaa voi mitata. Joissakin listauksissa punkit ja puutiaiset on sellaiseksi nimetty, koska ne levittävät kahta varsin vakavaa sairautta…
On hiukan vaikea määritellä, mikä on Suomen vaarallisin eläin ja millä tätä asiaa voi mitata. Joissakin listauksissa punkit ja puutiaiset on sellaiseksi nimetty, koska ne levittävät kahta varsin vakavaa sairautta…
Aikuisten lokkien tunnistaminen on helppoa. Eri ikäisten nuorempien lokkien määrittäminen on haasteellista. Näissä tehtävissä on aikuispukuisia lokkeja. Meri- ja selkälokin erot
Minulla oli lähes puolen vuoden tauko, jolloin en piirtänyt enkä muutenkaan taiteillut juuri ollenkaan.Tämän vuoden puolella lämmittelin sitten uudelleen tätä mieluista harrastusta. Tarkoituksella kokeilin eri tekniikoita testaten, mikä toimii ja…
Uutta ja ajankohtaista Biologisesta kellosta ja epigenetiikasta Tiedeykkösen epigeneettistä periytymistä selostavassa podcastissa 12.4.2018 kerrotaan dna-metylaatiosta ja sen vaikutuksesta ihmisen biologiseen ikään.Perimässä dna-metylaation määrä korreloi ihmisen ikään. Tämä on yksi selitys…
Uutta ja ajankohtaista Artikkeliin on koottu tietoa viruksista aiheittain sekä suomeksi että englanniksi.Tässä artikkelissa keskitytään viruksiin yleensä ja erityisesti ihmisillä erilaisia tarttuvia tauteja aiheuttaviin virustyyppeihin. Viruksista on tietoa myös tässä…