Ryhmäkuvassa on totisia, valkopaitaisia poikia rusetit kaulassa ja tyttöjä valkoisissa puseroissaan kirkon alttarin edessä.
Koulun pihalla on menossa välitunti: Tuolla hypitään vauhditonta kolmiloikkaa kahden kannon välissä ja rappusilla oppilasporukka keskustelee innokkaasti jostakin.
On kesäloma ja kuuma päivä: Taas kerran yritetään juosta lahdessa olevalla tukkilautalla mahdollisimman monen tukin yli veteen putoamatta.
Jutun päivitys 28.12.2014
Sain joululahjaksi kyseisen Juicen elämänkerran. Tuhti kirja se onkin.
Nyt olen lukenut kirjaa siihen asti, kun Juice lähtee kodistaan maailmalle eli opiskelemaan Tampereelle. Konkreettisesti tämä tapahtui ensin linja-autolla Kuopioon ja Juicen kaverit ajoivat Juankoskelta vielä Muuruvedelle hyvästelemään hänet: Auto nimittäin pysähtyi siellä. Tästä päättelen, että hän istui joko “karjalankoskelaisessa” tai “säyneisläisessä”, joilla minä koulumatkani Juankoskelle tein.
Kirjaan tutustumisen kirvoittamat lisäykset tähän aikaisemmin julkaistuun juttuuni olen tehnyt tämmöisellä fontilla. Niitä löytyy ao. kohdista tästä alkuperäisestä jutusta.
Mutta ennen kuin mennään noihin varsinaisiin muisteluksiin ja niiden päivityksiin, tässä kirjasta poimittuna pari muuta kohtaa Juicen elämästä, joissa Muuruvesi on mainittu ja jotka sitä kautta nostavat myös omia tuonaikaisia muistoja pintaan:
- Ensirakkauden tuskassaan Juice uhkasi hypätä Muurutvirran sillalta. Tiedossa kylillä oli, että semmoista putoamista oli sillalta tapahtunut. En tiedä oliko joku yrittänyt osoittaa rohkeuttaan kävelemällä kaiteella vai tahallaanko oli virtaan hypätty.
- Enpä tiennyt, että Juice oli ollut kahtena kesänä apumiehenä hinaajilla. Niiden taitavaa toimintaa seurattiin joka kesä, kun ne vetivät pitkää nippulauttaa Muuruveden yli. Ihmeteltiin ja katseltiin veneretkillä joskus läheltäkin, miten ne saivat pitkän lautan taipumaan rantoja koskettamatta Virranniemestä ja sitten eteenpäin kapeaa väylää edelleen Matkukseen.
Tämän jutun pontimena on kaksi kirjaa, joissa molemmissa eletään 1960-lukua.
Antti Heikkinen on koonnut ja kirjoittanut etenkin haastatteluihin pohjautuvan mittavan elämänkerran edesmenneestä Juice Leskisestä: “Risainen elämä; Juice Leskinen 1950-2006″
Olli Jalonen kuvaa “Poikakirjassaan” 1960- luvun Suomea koulupojan silmin.
Miksi valitsin juuri nuo kirjat tähän “referoitavaksi”?
Juice oli rippikoulu- ja koulukaverini
On siis mielenkiintoista tutkailla tuosta kirjasta, mitä siinä kerrotaan siitä elämänvaiheesta, jolloin teimme ainakin ajallisesti yhteistä matkaa Juhani Leskisen kanssa. Samanikäisinä olimme yhtä aikaa rippikoulussa.
Juankosken yhteiskoulussa Juice oli minua vuotta ylemmällä luokalla, koska tulin oppikouluun vasta kansakoulun viidenneltä luokalta.
Tässä jutussa käytän semmoista “metodia”, että muistelen Juicea ja yhteistä aikaa lukematta Heikkisen kirjaa. En ole siis siihen vielä tutustunut. Ihmisen muisti tekee nimittäin semmoisia tepposia, että yhdistää omaan menneeseen kokemusmaailmaansa asioita, mistä on kuullut tai lukenut, vaikka ne itse asiassa eivät ole omalle kohdalle edes osuneeet.
Mitä siis melkoisella varmuudella muistan Juice Leskisestä?
Heti on todettava, ettemme missään mielessä olleet varsinaisia kavereita. Jos Juice nyt eläisi ja kysyisin häneltä, tunteeko hän minut, vastaus olisi melko varmasti kielteinen. Tuskinpa minäkään nyt ottaisin hänet facebook- kaverikseni. Siinä olisi minun puoleltani enempi kyse siitä, että voisin näin “briljeerata” kuuluisan ikätoverin tuntemisen kustannuksella – No! Samaahan minä harrastan jossain määrin myös juuri nyt ja tässä.
Itse asiassa ainoa kerta, jolloin muistan varsinaisesti keskustelleeni Juicen kanssa, oli juuri tuo ripillepääsy. Rippikuvaamme tämän jutun ensimmäisessä lauseessa muistelen. Lienemme olleet molemmat kirkon sakastisssa aika jännittyneitä ja jotain tilanteeseen liittyvää siinä keskenämme sanailtiin tunnelman keventämiseksi. Minulle jäi tilanteesta jälkeenpäin joltisenkin huono, jopa syyllinen olo, jonka tulkitsen johtuneen siitä, ettei kyseisessä kirkkotilassa ja hartaassa tapahtumassa oikein sopinut ylipäätään jutella niitä näitä.
Rippikoulua me kävimme kouluaikana tuntien jälkeen Juankosken kirkon penkissä rovastin tiukassa komennossa. Hän oli myös uskonnonopettajamme. En muista, että meistä kukaan olisi millään tavalla keskustellut rippikoulun aiheista. Eihän semmoinen tuohon aikaan ollut tapana. Siis myös Juice ei tässä mielessä mitenkään erottunut ainakin näennäisesti kuuliaisesta joukosta.
- Kirjasta käy ilmi, että Juicella oli erittäin kriittinen asenne ko. “kirkonmiestä” kohtaan. Kirjassa ei mainita hänen nimeään ja siksi minäkin sen poistin edellisistä lauseista. Liekö syynä tähän nimettömyyteen se, että kirjassa on julkaistu runo “Papista”. Runo tai oikeastaan laulun sanoitus on lievästi sanottuna rivo ja jopa pyhinä pidettäviä arvoja siinä repostellaan aika tavalla. Onko runon perustana Juicen “tietoa” asioiden tilasta vai jo anarkiseen ilmaisuun viehtyneen nuoren fiktiivinen sepite, siihen en pysty ottamaan kantaa.
Koska Juice oli siis keskikoulussa ja lukiossa minua ylemmällä luokalla, ei minulla ole mitään havaintoa hänen olemisestaan oppitunneilla.
- Kirjassa kotitalousopettaja Rantala pohdiskelee Juicen ruoka- ja ruokailutottumuksia. Tässäkin kannattaa huomioida se, että tuolloin oli tosiaan valtakunnallisestkin harvinaista opettaa myös keskikoulun pojille kotitaloutta. Juankosken yhteiskoulussa näin tapahtui ensimmäisenä Suomessa. Kyllähän tunneilla tapahtui kaikenlaista ja opettaja oli välillä todella hepakassa meidänkin luokan kanssa. Juicen köksätaidoista ja käyttäytymisestä kotitaloustunneilla minulla ei ole tietoa.
Sen sijaan hahmotan mielessäni visuaalisesti hänen olemuksensa: Kapeakasvoinen, hento poika.
- Juttuni ensimmäisestä versiosta poistin tässä kohtaa maininnan Juicen huonoista hampaista. Eija Ahvokin niitä kirjassa muistelee ja ne olivat Juicelle selvästikin jopa käyttäytymiseen vaikuttanut ulkonäköongelma. Niinpä voin tässä itsekin todeta, että ne todella Juicesta muistan!
Kun palautan mieliin välitunteja, näen porukan sekä poikia että tyttöjä kerääntyneenä Juicen ympärille. Hänet tiedettiin supliikkimieheksi, joka kyllä viihdytti kuulijoitaan jo tuolloin.
Tiesin sen, että Juice oli kova järjestämään koulun “konvia”, mutta en muista, millaista ohjelmaa niissä oli. Tämä johtui lähinnä siitä, etten niihin koulun ja kodin välimatkan takia osallistunut ja siitä, että olin tosiaan eri luokka-asteella.
- Elämänkerran kouluvuosiin keskittyvästä osasta käy selvästi ilmi määrätty ristiriitaisuus: Toisaalta koulukaverien ja opettajienkin mielestä Juice oli ihan tavallinen ja oikeastaan ei mitenkään näkyvä nuori, mutta toisaalta hänen erikoislaatuisuutensa myös tiedostettiin. Jotain samantapaista minäkin siis havaitsin, vaikka seurasinkin tilanteita etäämmältä.
Varsinaisen “kylähullun” (sanan positiivisessa mielessä) maine ja myös sen roolin omaksuminen oli vasta idullaan.
Edellisestäkin johtuen minulla ei ollut tuolloin vielä mitenkään selvästi tiedossa, että Juice harrasti aktiviisesti soittamista ja ja musiikkia.
Keskikoulun viimeisillä ja sitten erityisesti lukioluokilla tykkäsin kovasti ainekirjoituksesta ja sain kirjoitelmistani myös hyviä arvosanoja sekä kannustavaa palautetta opettajaltani Selja Kirkkopellolta. Tähän omaan kokemukseeni liitän jotenkin myös Juicen. En muista tarkkaan, miten asia tuli suomen tunneilla ilmi, mutta joka tapauksesssa oli jo tuolloin myös koulussa tiedossa Juicen kielellinen lahjakkuus. Luettiinko tunneilla hänen aineitaan malliksi, mainitsiko opettaja niistä vai tapahtuiko molempia, sitä en pysty varmasti sanomaan.
- Tämän asian kirja vahvistaa konreettisin esimerkein. Juicen kielellinen lahjakkuus jo kouluiässä tulee kirjassa esille moneen kertaan ja painokkaasti. Minulle oli uutta tietoa se, että englannissa hän pystyi jopa auttamaan opettajaamme.
Koulun ulkopuolella minulla ja Juicella ei ollut mitään yhteisiä puuhia eikä kokemuksia. Tämä johtui tietenkin siitä, että hän touhuisi Juankoskella ja minä ihan eri porukoissa Muuruvedellä.
Nyt sitten odotan, mitä tuosta ajasta kerrotaan kyseisessä “Risaisessa elämässä”, jahka saan kirjan luettavakseni.
Mitä yhteisiä tapahtumia ja kokemuksia löydän omasta ja Olli Jalosen kirjan pojan elämästä?
Olli Jalonen on lempikirjailijoitani. Hän on kerran voittanut Finlandia- palkinnon ja on taas ehdolla sen saajaksi. Hänen romaanissaan “14 solmua Greenwichiin” olen tehnyt jopa “konkreettisesti” maailmanympärysmatkan. Siitä minulla on täällä oma artikkeli.
Äsken lukemassani “Poikakirjassa” Jalonen käyttää kerronnassa minä- muotoa. En tiedä, miten paljon kirja on omalelämäkerrallinen, mutta kuten tuli edellä todettua, ajallisesti se kertoo myös omasta lapsuudestani.
Tietysti meikäläisen henkilökohtaisemmat lapsuusmuistot perhe-, kokemus- ja tunnetasolla eivät kuulu tähän ja ovat muutenkin kovin erilaisia kuin romaanin pojan.
Niinpä teen nyt tässä niin, että käyn luettelonomaisesti kirjasta läpi niitä kohtia, tapahtumia ja tekemisiä, jotka ovat myös itselleni tuttuja. Näin kertyy yllättävän pitkä lista 1960- luvun lasten (minulla osittain 1950- luvun lopun), jos ei nyt ihan universaalista, mutta ainakin muuten näköjään laajasti yhteisestä kokemusmaailmasta.
Tässä on ensin toteamus “Poikakirjasta” ja sitten oma “versioni” vastaavasta asiasta:
- Lapset nukkuivat kesällä “puruvintillä”, kun tilaa oli asunnossa vähän. Vintti oli myös paikka, minne voi vetäytyä omaan rauhaan. Tässä mielessä vintillä on vielä keskeisempi rooli Jalosen kirjassa “Johan ja Johan”
- Niinpä teimme mekin. Tosin siellä oli ihan lautaseinä ja -lattia, mutta purua oli kyllä eristeenä. Minä uppouduin vintillä mm. eläinkunnan ihmeellisyyksiin paksun “Maapallon eläinkuvaston” (5. painos v 1954) avulla.
- Vierailuille ajeltiin polkupyörällä: Lapset tarakalla tai tangolla istuen
- Tuttuja muistikuvia noista ajeluista on minullakin
- Tähtisadetikut olivat hienoja katsella
- Niitä saimme varsinkin jouluna. Teimme niiden pitolankaan koukut ja yritimme heittää madollisimman korkealle puuhun roikkumaan, jolloin säkenet valaisivat kivasti puiden lumisia oksia.
- Opettajilla oli suuri vaikutus lasten elämään
- Omanlaisiaan Persoonia olivat minunkin opettajani, mutta eivät onneksi semmoisia kuin kirjan pojan opettaja. Ruumiillista kuritusta ja häpeärangaistuksia myös minun kansakoulaikanani käytettiin, mutta ei sentään enää 1960- luvulla eikä sillä tavalla kuin kirjassa kuvataan.
- “Elefantti” joutuu sekä opettajan että koulukaveridensa kiusaamaksi ihan synkkään loppuun saakka.
- Kyllähän meilläkin, ikävä kyllä ulkonäkö- tai muistakin syistä valikoitui joku, jota jatkuvasti kiusattiin tai ainakin syrjittiin. Kutsuttakoon yhtä tämmöisen kohtelun kohteeksi joutunutta koulukaveria nimeä paljastamatta vaikkapa “Lettu-Mikoksi”.
- Karkiksi ostettiin penniläisiä, nallekarkkeja
- Niihinpä mekin apteekista saatavien salmiakkien ohella pienet rahamme käytimme. Niillä minä sitten myös hampaitani pilasin – Ehkä myös Juicelle kävi samoin.
- Käsityötunnit olivat romaanin pojalle hankalia, kun sahaukset ja höyläykset eivät ottaneet onnistuakseen
- Eipä ollut omatekemissäni lintulaudoissa tai kynäpenaleissa juurikaan kehumista
- Poika treenaa sanaluokkia, sijamuotoja ja lauseen jäsentämistä ihan kansalliseen kilpailuun osallistumiseen saakka
- Olivathan ne minullekin keskeinen osa suomenkielen opiskelua, vaikka en muista niistä mitään kipailuja pidetyksi
- Levypurukumista saatavia kuvia kerättiin
- Samaa tein minäkin. Muistaakseni aiheena olivat “Villi Länsi” ja autot.
- Kesätienestinä oli sokerijuurikkaan harventaminen
- Minä sain ensimmäiset palkkani samasta hommasta lanttupellolta: 2 penniä metriltä samoin kuin kirjan lapset
- Sotaa käytiin ritsat aseina: Kirjassa olivat pojat tehneet oikein “tykkiritsat” puiden oksiin.
- Me tyydyttiin käsiritsoihin, joihin kului niihinkin useampi pyörän sisäkumi.
- Pojat rakentavat oikein kunnon pommin varastamistaan tarpeista.
- Me “saimme” ruutia kivipommien sytytyslangasta. Otimme pyöränpumpusta männän pois. Hakkasimme toisen pään kiinni. Laitoimme ruutia sen toiseen päähän ja siihen sitten sytystyslangan . Hyvin syttyi, pamahti ja lensi! Onneksi meistä ei kukaan loukkaantunut niinkuin kävi kirjassa aika vakavastkin yhdelle pojalle.
- Sorakuopassa kokeiltiin, miten sen jyrkän yläreunan lippa sortuu ja vyöryy alas, kun sen alle heitellään sopivasti kiviä.
- Tuttua ja mieluista puhaa oli tämä, mistä vanhemmat eivät tietysti tienneet mitään – Edellisestä “harrastuksesta” puhumattakaan.
- Kesäpäivien uimaleikeissä lapset tekivät vaikka minkälaisia temppuja
- Tästäpä kerroin jo johdannossa
- Jalosen poika rakentaa metsään majan käyttäen siihen mm. luvatta ottamiaan heinäseipäitä
- Minä ja paras kaverini rakensimme useampiakin “korsuja”. Kaivoimme maahan kuopan. Seinät ja katon teimme lautataapelista ottamistamme laudoista. Katto naamioitiin ulkoa hienosti sammalilla. Sisään asensimme isosta peltipurkista tehdyn kaminan. Piippukin saatiin jotenkin väsättyä. Onhan se ihme, ettemme saaneet häkämyrkytystä tai polttaneet itseämme!
- “Sirkus Papukaijaa” katsottiin televisiosta
- Niin mekin katsoimme. Tosin alkuun piti mennä varta vasten sinne, missä jo oli televisio, kun omassa kodissa ei vielä ollut. Virityskuvan ja ristikkäin lentävät joutsenet ennen ohjelman alkua muistan elävästi vieläkin
- Cassius Clay oli nyrkkeilyä harastavan Pekan ja miksei muidenkin esikuva.
- Hänen ottelunsa Sonny Listonin vastaan olivat maailmanluokan mediatapahtumia ja niitä seurattiin mekin innolla telkkarista
- Fortunaa lapset pelasivat erilaisia kisoja sillä käyden
- Sepä oli “Koronan” ohella mieluinen peli myös meillä
