Artikkeli julkaistu alunperin 20.5.2011: Katso selitys
Tundralla pesivien hanhien ja vesilintujen keväinen ja syksyinen massamuutto eli ns. ”arktika” on sykähdyttävä elämys, jos sitä pääsee seuraamaan sopivana aikana ja sopivalla paikalla.
Syysmuuttoa olen pari kertaa saanut nähdä ihan kunnolla Kiteen Hatunvaarassa, mutta kevätmuutto on tähän asti jäänyt töiden takia kokematta. Nyt se oli mahdollista ja muiden aikataulujen puolesta tämän viikon alkupuoli näytti sopivalta. Niinpä suuntasimme kolmena päivänä Virolahdelle. Siellä kevätarktikaa nimittäin parhaiten näkee, kun Viron puolella tankanneet valkoposki-, sepel- ja tundrahanhet sekä mm. mustalinnut ja allit lentävät suurina parvina Suomenlahtea pitkin koilliseen.
Olin etukäteen ottanut selvää, minne Virolahdella kannattaisi mennä. Paikan päällä sitten kyllä selvisi, että kyseessä on niin tunnettu ja runsaasti väkevä paikalle vetävä tapahtuma, että tarkkailupaikat ja opasteet niihin oli hyvin järjestetty (kts.Virolahden kunta: Lintumatkailu). Kymenlaakson lintutieteellinen yhdistys KyLY, järjestää vuosittain ”Arktika-päivät”. Tänä vuonna ne ovat 20.-22.5.
Muutto käynnistyy toden teolla yleensä toukokuun viimeisillä viikoilla ja on parhaimmillaan silloin, kun sää lämpenee ja tuuli kääntyy lounaaseen.
On hyvä olla passissa sekä varhain aamulla että sitten uudelleen illemmalla viidestä eteenpäin: Aamulla menee enempi hanhia ja illalla sitten on enimmäkseen vesilintujen vuoro.
Tiistaina 17.5.2011 olimme Aidaslahden tarkkailupaikalla iltapäivällä ja illalla muutaman tunnin. Parvia kyllä meni, mutta ne olivat enimmäkseen ”kaakanoita” eli kaukana meren päällä meni ilmeisimmin joitakin alli- ja mustalintuparvia.
Keskiviikkona 18.5. sää näytti olevan muutolle varsin suotuisa ja niinpä olin Virolahdella iltapäivästä myöhään iltaan. Kävin aluksi katsastamassa tilannetta Kellovuoren tornista, mutta sinne kiipesi niin monta tarkkailijaa putkineen, ettei juuri tilaa jäänyt ja niinpä suuntasin kulkuni eilisenä päivänä hyväksi havaitulle paikalle.
Jostain syystä – mitä myös muiden paikalla olleiden kanssa ihmeteltiin – muuttoa ei näkynyt käytännössä ollenkaan ja niinpä todella kuuluin tuolloin siihen ”tyhjän taivaan tuijottajien” kerhoon, kuten eräs harrastaja-konkari asian ilmaisi.
Emme vielä luovuttaneet ja niinpä torstaiaamuna tulimme paikalle jo neljän jälkeen. Heti parkkipaikalla meni yksi valkoposkihanhiparvi yli. Varsin mittavia, usean sadan yksilön parvia meni sitten pitkin aamua – useimmat tosin aika korkealla ja kaukana. Eli päästiin jo mukavasti makuun siitä, millaista Virolahden ”arktika” parhaimmillaan saattaisi olla.
Tuli todennettua myös se kokeneempien arktikan seuraajien näkemys, että jos lintuja haluaa nähdä paremmin ja lähempää on syytä hakeutua meren saarille kuten Suuri-Pisille. Sinne järjestetään sopimuksen mukaan kuljetuksia.
Nyt ovat siis paikat ja muutkin seikat tuttuja ja toivottavasti tulevina vuosina pääsen seuraamaan Virolahden arktikaa uudelleen.
